Lakiin ehdotetaan lisättäväksi uusi 71 §, jossa säädettäisiin mahdollisuudesta antaa ympäristöluvassa määräys uutta toimintaa tai toiminnan olennaista muutosta koskevien lupamääräysten tarkistamiseksi. Lupamääräysten tarkistamista koskeva määräys voitaisiin antaa, jos se on tarpeen toiminnassa käyttöön otettavan tekniikan uutuuden tai toiminnasta aiheutuvien vaikutuksia koskevien tietojen epävarmuuden vuoksi.
Fortum näkee, että tarkistamismenettely loisi ennakoimattomuutta toiminnanharjoittajalle ja merkittävää epävarmuutta investoinneille. Lupamääräysten tarkistaminen johtaisi sekä toiminnanharjoittajien että viranomaisten kuormittamiseen lupaprosesseilla. Luvan tarkistamista koskevan asian käsittelystä tulisi lisäksi investoinnin toinen valituskelpoinen päätös, mikä lisäisi ennakoimattomuutta ja kuormittaisi hallintotuomioistuimia. Emme pidä todennäköisenä, että tarkistusmenettelyn palauttaminen helpottaisi luvan saantia, sillä luvan myöntämisen edellytysten täyttyminen tarkistetaan jo lupaa ensimmäistä kertaa myönnettäessä. Jos laitoksen vaikutuksia on vaikea arvioida etukäteen, niin lupamääräyksiä voi tarpeen mukaan päivittää myöhemmässä vaiheessa muiden ympäristönsuojelulain pykälien perusteella. Vaikka lakiehdotuksessa on pyritty rajaamaan menettelyn soveltamista, emme kuitenkaan näe ehdotettua rajausta toimivana. Näemme isona riskinä, että ehdotettu pykälä kuitenkin johtaisi siihen, että tarkistamismenettely otettaisiin käyttöön lähes kaikissa uusissa luvissa. Isona hallinnollista taakkaa lisäävänä tekijänä on myös se, että tarkistusmenettelyn puuttumista lupapäätöksestä voidaan ymmärtääksemme käyttää muutoksenhaun perusteena. Vaikka lakiesityksessä on todettu, että lupamääräysten tarkistamisen yhteydessä ei varsinaisesti harkittaisi enää luvan myöntämisen edellytyksiä, Fortum näkee tämän osalta hyvin merkittävää epävarmuutta.
Mikäli lakiehdotusta viedään eteenpäin edellä mainituista epävarmuuksista ja riskeistä huolimatta, Fortum pitää välttämättömänä, että lakiesitykseen tehdään seuraavat tarkennukset, jotta lakiesityksen negatiivisia vaikutuksia investointi- ja toimintaympäristöön voidaan pienentää:
- Lain 71 §:n pykälätekstiin on tarkennettava, että ”Tarkistamismenettelyssä ei arvioida luvan myöntämisen edellytyksiä uudestaan”.
- Tarkistamismenettelyn soveltamisen kynnystä nostetaan vastaamaan ympäristönsuojelulain 87 §:ää, lisäämällä ”painava syy” 71 §:ään: ”Määräys voidaan antaa, jos se on välttämätön toiminnassa käyttöön otettavan tekniikan uutuuteen tai toiminnasta aiheutuvien vaikutuksia koskevien tietojen epävarmuuteen liittyvän painavan syyn vuoksi.”
- 71 §:ssä tarkennetaan, että se koskee ainoastaan kokonaan uusia hankkeita ja niiden aloittamista (tarkkaan rajatuissa tapauksissa), ei olemassa olevien laitosten olennaisia muutoksia. On tärkeää, että lupamääräysten tarkistaminen ei vaikuta olemassa oleviin, jo myönnettyihin ympäristölupiin, vaan kohdistuu selkeästi nimenomaan uuden toiminnan aloittamiseen.
- Tarkistamismenettely rajataan koskemaan ainoastaan tiettyä toimialaa, kuten malmien tai mineraalien kaivamista tai maaperän ainesten ottoa (ympäristönsuojelulain liite 1, kohta 7), jossa esityksen kaltaisia haasteita ymmärtääksemme voi olla. Tarkistamismenettelyä ei oteta käyttöön niillä toimialoilla, joihin ei liity esityksen kaltaista epävarmuutta toiminnan ympäristövaikutuksista, kuten tilanne on esimerkiksi energian tuotannossa (ympäristönsuojelulain liite 1, kohta 3).
- Tarkennetaan, että tarkistusmenettelyn puuttumista ei voida käyttää muutoksenhaun perusteena.
- Tarkennetaan, että aikaisemmin tarkistamismenettelyssä olevalle toiminnalle myönnetty ympäristölupa on voimassa tarkistamismenettelyn käsittelyn aikana, eli siihen asti kunnes tarkistusmenettelyn lupapäätös on lainvoimainen.
- Tarkennetaan, että uuden lupapäivityksen muutoksenhaku saa koskea vain päivitettäviä kohtia, ei käynnissä olevaa toimintaa tai sen lupia.