Fortum Vihreä -palvelu tunnetaan joulukuusta 2024 alkaen Fortum Yritys Alkuperä -lisäpalveluna.
Me Fortumilla uskomme vastuullisuuteen ja konkreettisiin tekoihin ympäristön puolesta. Voit valita sähkösopimukseen Fortum Yritys Alkuperä -lisäpalvelun, jolla varmistat, että kulutustasi vastaava sähkön määrä on tuotettu uusiutuvilla lähteillä. Tämä todennetaan alkuperätakuilla, joita Fortum ostaa sähkönkulutustasi vastaavan määrän. Samalla tuet kanssamme suomalaisten ikimetsien suojelua, sillä käytämme osan palvelun tuomasta tuotosta Luonnonperintösäätiön suojelukohteiden hankinnan tukemiseen. Tänä vuonna tukemme kohdistui Sodankylässä sijaitsevan Mukkavaaran (pohjoissaameksi Mohkkevárri) metsän hankintaan.
Arvokas aarniometsä Sompion luonnonpuiston kupeessa
Luonnonperintösäätiö osti toukokuun alussa Mukkavaaran vanhan metsän Sodankylän Vuotsosta. Yhteensä 88 hehtaarin laajuinen alue koostuu kahdesta palstasta, joista suurempi, noin 67 hehtaarin alue, rajoittuu suoraan vuonna 1956 perustettuun Sompion luonnonpuistoon. Mukkavaaran metsästä on matkaa Tankavaaran kultakylään seitsemän kilometriä ja Urho Kekkosen kansallispuistoon kolme kilometriä.
”Mukkavaaran vanhan metsän ja Sompion luonnonpuiston välistä rajaa ei voi erottaa ilmakuvasta eikä maastossakaan, sillä metsä on molemmin puolin yhtä vanhaa ja luonnontilaista”, kommentoi Luonnonperintösäätiön suojeluasiantuntija Ari-Pekka Auvinen. Metsän puuston keski-iäksi onkin monin paikoin arvioitu 200 vuotta, mutta todellisuudessa merkittävä osa puista on huomattavasti tätä vanhempia, useat todennäköisesti neljänsadan vuoden rajapyykin ohittaneita.
Mukkavaaran tulevan suojelualueen pohjoisosa on määritelty Marylandin yliopiston, Greenpeacen, Maailman luonnonvarainstituutin (WRI) ja Transparent Worldin johtamassa kansainvälisessä hankkeessa osaksi maapallon koskemattomia luonnonmetsämaisemia (Intact Forest Landscapes).
Kestävät arvot yhä tärkeämpi osa yritysten toimintaa
Yhä useampi yritys haluaa tehdä ympäristöystävällisiä valintoja toiminnassaan, ja tämä näkyy konkreettisesti myös uusiutuvan energian lisäpalvelun valitsevien yritysten määrän kasvussa. ”Voin ylpeänä kertoa, että Vihreä-asiakkaidemme ansiosta olemme onnistuneet kasvattamaan tukemme Luonnonperintösäätiölle lähes kaksinkertaiseksi viime vuoteen verrattuna. Tämä on selvä osoitus vastuullisuuden kasvavasta merkityksestä suomalaisissa yrityksissä”, Fortumin myyntijohtaja Aleksi Nordlund kommentoi.
Mukkavaaran vanha metsä on jo toinen suojelukohde, jonka hankintaa Fortum on ollut tukemassa. Viime vuonna suojelun piiriin pääsi Suden metsä Pirkanmaalla. ”On tärkeää, että yritykset ovat mukana tukemassa Luonnonperintösäätiön toimintaa ja sen kautta suomalaisten metsien suojelua. Se mahdollistaa upeiden ja arvokkaiden luonnonalueiden pelastamisen. Hakkuu olisi ollut Mukkavaaran kohdalla hyvin todennäköinen toinen vaihtoehto”, kommentoi Luonnonperintösäätiön toiminnanjohtaja Pepe Forsberg.
Vuonna 1995 perustettu Luonnonperintösäätiö suojelee Suomen luontoa, ensisijaisesti uhanalaista metsää. Säätiö hankkii omistukseensa luonnonalueita ja takaa niille luonnonsuojelulain mukaisen pysyvän rauhoituksen. Lue Luonnonperintösäätiön tiedote Mukkavaaran metsästä.