”Selkeyttää ja tuo varmuutta jatkosta”

31 maaliskuu 2022, 13:00

Fortumin Loviisan voimalaitos on saanut uudeksi johtajakseen diplomi-insinööri Sasu Valkamon, jolla on erittäin vankka kokemus ydinvoima-alalta.

”Haluan että toimintamme koetaan turvalliseksi”

Loviisan voimalaitoksen uusi johtaja, diplomi-insinööri Sasu Valkamo on tarttunut innokkaasti puikkoihin.
– Päätös hakea käyttölupaa molemmille yksiköille vuoden 2050 loppuun saakka selkeyttää ja tuo varmuutta jatkosta Loviisan laitoksen työntekijöille, Valkamo sanoo.

Sasu Valkamo oli jo 12 vuotta sitten vastuussa Loviisa 3-projektikehityksestä, kun Fortum haki periaatepäätöstä kolmannelle yksikölle.
– Sen jälkeen olen vastannut Fortumin Espoon pääkonttorissa olevasta teknisestä asiantuntijaorganisaatiosta, jonka päätehtävänä on tukea Loviisan voimalaitoksen turvallista ja luotettavaa käyttöä. Teknisen tuen vetäjänä olen tutustunut moniin Loviisassa työskenteleviin kollegoihini ja oppinut tuntemaan itse laitosta, Valkamo kertoo.

”Hakemus on erittäin ammattitaitoisesti tehty”

Sasu Valkamo aloitti Loviisan ydinvoimalaitoksen johtajana helmikuun alussa.
– Olen kokenut, että minut on otettu oikein hyvin vastaan. Toki pandemiarajoitukset ovat vielä rajoittaneet tapaamismahdollisuuksia käytännössä. Odotan, että kunhan siirrymme takaisin normaalityöhön, tulen tapaamaan Loviisan työntekijöitä vielä laajemmin.

Sasu Valkamo on viime aikoina osallistunut keskeisesti myös Loviisan voimalaitoksen käyttöluvan jatkon valmisteluun. Työpäiviään hän luonnehtii pitkiksi mutta samalla myös hyvin innostaviksi.
– Hakemuksen tekeminen on ollut iso työ ja siihen on osallistunut suuri joukko osaavia työntekijöitämme. Hakemus on erittäin ammattitaitoisesti tehty. Haluaisinkin vielä kerran kiittää kaikkia, jotka ovat myötävaikuttaneet hakemuksen ja päätöksen tekemiseen.

"Hakemuksen tekeminen on ollut iso työ ja siihen on osallistunut suuri joukko osaavia työntekijöitämme."

Sasu Valkamo Fortum

”Olen ylpeä osaamisestamme”

Sasu Valkamo sanoo, että henkilöstön motivaatio, osaaminen ja hyvinvointi ovat lähellä hänen sydäntään.
– Olen ylpeä siitä osaamisesta, jota meillä Fortumissa on ydinvoimaan liittyen sekä Loviisassa että Espoossa. Laitoksella on ammattitaitoista ja motivoitunutta henkilöstöä.

Voimalaitoksella työskentelee reilun viiden sadan fortumlaisen lisäksi vakituisesti noin 100 urakoitsijoiden työntekijää.
– Heidän työpanoksensa on meille yhtä lailla erittäin tärkeä.

Valkamo kokee, että Fortumin päätös hakea jatkolupaa molemmille yksiköille vuoden 2050 loppuun saakka selkeyttää ja tuo varmuutta jatkosta Loviisan laitoksen työntekijöille.

Entä mikä on viestisi Loviisan asukkaille?
– Haluan myötävaikuttaa siihen, että toimintamme koetaan turvalliseksi ja että kanssakäyminen on luontevaa ja avointa.

Sasu Valkamo

Loviisan ydinvoimalaitoksen uusi johtaja

• Diplomi-insinööri
• Ikä 53
• Perheellinen
• Mieliharrastukset: kuntoilu eri muodoissa, lukeminen
• Motto: ”Positiivisesti eteenpäin!”

Hyvä tietää

  • Check Ydinvoima on Fortumille päästöttömän sähköntuotannon keskeinen tukipilari
  • Check Uudella käyttölupajaksolla laitoksen odotetaan tuottavan jopa 170 terawattituntia päästötöntä sähköä
  • Check Voimalaitoksella on huomattavat taloudelliset ja työllistävät vaikutukset