FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 2.5.2023 KLO 8.30
Tiedoteluokka: Muut pörssin sääntöjen nojalla julkistettavat tiedot
Fortumin varsinainen yhtiökokous 13.4.2023 päätti keskustelun jälkeen hylätä neuvoa-antavassa äänestyksessä yhtiön toimielinten palkitsemisraportin vuodelta 2022. Fortumin uusi hallitus on nyt arvioinut uudelleen Suomen valtion kanssa viime syksynä tehdyssä siltarahoitusjärjestelyssä asetettujen palkitsemisrajoitusten toimeenpanoa.
Järjestelyn ehtojen mukaan Fortumin johtoryhmän kiinteitä palkkoja ei koroteta vuosina 2022 ja 2023, eikä johtoryhmän jäsenille makseta lyhyen aikavälin tulospalkkioita, eikä osakepalkkioita kyseisiltä vuosilta. Nämä rajoitukset on jo aiemmin pantu täysimääräisesti täytäntöön.
Osakepalkkioiden osalta hallitus on päättänyt, että kaikki vuodet mitataan, mutta johtoryhmän jäsenet eivät voi ansaita osakkeita vuosilta 2022 ja 2023. Tämän perusteella osakkeiden maksimäärää leikataan ja siltarahoitussopimuksen rajoitusten mukaisesti johtoryhmän jäsenet voivat ohjelmasta riippuen ansaita enintään 1/3 tai 2/3 alun perin ansaittavissa olleista osakkeista. Vuosien 2020-2022 ansaintajaksolla tämä johtaa 9 prosentin toteumaan ja sen mukaisesti ansaittujen osakkeiden toimitusaika olisi keväällä 2024. Muille ohjelmaan osallistuneille toteuma oli 14% ja osakkeet toimitettiin keväällä 2023. Sama periaate pätee kaikkiin osakepalkkio-ohjelmiin, joiden ansaintajakso on käynnissä vuosina 2022 ja/tai 2023.
"Lupasin yhtiökokouksessa, että hallitus ottaa johtoryhmän osakepalkkiot käsiteltäväkseen. Olemme nyt arvioineet uudelleen rajoitusten toimeenpanoa ja muuttaneet päätöstä vastaavasti", sanoo hallituksen puheenjohtaja Mikael Silvennoinen.
Fortumin johtoryhmä on lisäksi ilmoittanut hallitukselle, että he vapaaehtoisesti luopuvat osakepalkkioista, joiden toimitusaika olisi keväällä 2024.
”Koko Fortumin johtoryhmä tukee hallituksen päätöstä. He ovat johdonmukaisesti viestittäneet hyväksyvänsä kaikki rajoitukset palkitsemiseensa siitä lähtien, kun siltarahoitusjärjestelystä sovittiin Suomen valtion kanssa viime syksynä. Johtoryhmän jäsenet ovat ilmoittaneet hallitukselle, että he eivät ota vastaan ansaitsemiaan osakepalkkioita, joiden toimitus olisi ensi keväänä. Arvostan heidän päätöstään”, Mikael Silvennoinen sanoo.
Siltarahoitusjärjestely ei ole enää voimassa, koska Fortum on maksanut nostetun erän kokonaisuudessaan. Fortumin taloudellinen tilanne on vakaa, eikä siltarahoitukselle ole enää tarvetta. Johtoryhmän palkitsemista koskevat rajoitukset vuosille 2022 ja 2023 ovat kuitenkin edelleen voimassa.
”Fortumilla on kaikki edellytykset menestyä erinomaisesti tulevaisuudessa – perusliiketoiminta on hyvässä kunnossa ja yhtiön osaamiselle ja palveluille on kasvavaa kysyntää. Yhteiskunnan sähköistyminen on nyt selvästi kiihtynyt ja energiamurros alkaa konkretisoitua. Fortum keskittyy nyt strategiansa toteutukseen, eli puhtaan energian toimittamiseen ja teollisuuden dekarbonisaation vauhdittamiseen Pohjoismaissa, ja tässä työssä hallitus haluaa yhtiötä tukea", Mikael Silvennoinen päättää.
Fortum täydentää vuoden 2022 palkitsemisraporttia oikaistuilla luvuilla. Täydennysosa julkaistaan Fortumin verkkosivuilla viimeistään perjantaina 5.5.2023.
Fortum Oyj
Hallitus