Energiatekniikkaa opiskeleva Manu Yrjölä, 21, työskenteli kesän Loviisan voimalaitoksessa. Hän kokee oppineensa paljon oman alansa työtehtävistä sekä kasvattaneensa ammatillisia verkostojaan kesän aikana. Manun mukaan parasta työssä oli ammatillisen kasvun mahdollistanut hyvä työilmapiiri sekä kesätyöntekijöitä kohtaan osoitettu luottamus. Kesätyö vahvistikin nuoren miehen kiinnostusta ydinalaa kohtaan.
Manun polku kohti Loviisaa alkoi jo talvella, kun hän osui puolivahingossa Fortumin standille yhtiön rekrytoijien vieraillessa hänen opinahjonsa Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun työelämäpäivillä.
”Olin jo aiemmin miettinyt Loviisan ydinvoimalaitosta potentiaalisena kesätyöpaikkana, mutta kohtaaminen fortumlaisten kanssa vahvisti ajatuksiani ja päätin lähettää hakemuksen”, Manu kertaa tapahtumia.
Hakuprosessi oli Manun kannalta menestys, ja toukokuun alussa energiatekniikan ensimmäisen vuoden opinnot suorittanut Manu saapuikin Loviisan voimalaitokselle aloittamaan töitään vuosihuoltosuunnittelun Summer Trainee -nimikkeellä. Koska kyse on ydinvoimalaitoksesta, uusille tulokkaille annetaan kattava perehdytys laitoksella työskentelystä sekä muista käytännön asioista.
”Perehdytys oli erittäin säntillistä, ja pian sen jälkeen alkoikin saamaan lisää vastuita vuosihuoltosuunnittelun avustavista töistä, joista etenin suurimpaan projektiini, eli vuosihuoltosuunnittelun pakettikansioiden kopiointiin ja päivitykseen. Pakettikansiot ovat työväline, joita hyödynnetään vuosihuoltosuunnittelussa. Koen, että niitä työstäessä silmäni tottui teknisiin piirustuksiin ja piirustuksien lukutaito kehittyi paljon. Tästä on varmasti hyötyä tulevalla työurallani”, Manu arvioi.
Vaikka kesä kului nopeasti työtehtävissä, siihen mahtui monia mieleenpainuvia kokemuksia.
”Oli uskomaton tunne, kun pääsi ensimmäistä kertaa laitoksen sisälle tutustumaan. En ollut aiemmin ollut yhtä isossa teollisuusympäristössä ja erityisesti reaktorihalli oli mykistävä näky”, Manu kertaa tuntojaan kesän ajalta.
Kaiken kaikkiaan Loviisassa työskentely oli Manulle mieluisaa. Edes reilu 50 kilometrin työmatka ei päässyt kotkalaista liiemmälti puuduttamaan, sillä kimppakyytien aikana pääsi tutustumaan paremmin kokeneempiin työntekijöihin ja etäpäiviä oli mahdollista tehdä joustavasti.
”Loviisa on ehdottomasti paras työpaikka, jossa olen tähän mennessä ollut. Laitoksella on hyvä työilmapiiri ja kesätyöntekijät otettiin lämpimästi vastaan. Osaamiseemme uskottiin ja vastuuta sai vähitellen lisää, kun kokemusta ja varmuutta karttui. Kollegoista paistoikin selvä into omaa alaa ja työtehtäviä kohtaan”, Manu toteaa.
Manu pitää erittäin todennäköisenä hakeutuvansa ydinvoima-alalle töihin tulevina kesinä ja valmistumisen jälkeen myös vakituisempiin tehtäviin.
”Kesätyörupeama vahvisti käsitystäni ydinalasta hyvänä ja kiinnostavana työpaikkana. Loviisan voimalaitoksille juuri myönnetyt pitkät käyttöluvat takaavat, että alalla piisaa töitä ja erilaisia mahdollisuuksia on paljon. Vaikka kesän aikana ehti sisäistää paljon, niin paljon valkeni myös asioita, joita ei vielä tiedä. Opittavaakin siis riittää”, syksyn koittaessa takaisin koulun penkille palaava Manu toteaa.