Lehdistötiedote

Fortumin tutkimus: Sähköpohjainen lämmöntuotanto kerää vahvaa hyväksyntää

06 kesäkuu 2024, 11:30

FORTUM OYJ LEHDISTÖTIEDOTE 6.6.2024

Fortumin Taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan Suomen kaupunkien, kaukolämpöyhtiöiden ja teollisuuden päättäjät näkevät energiantuotannon ja -käytön muuttamisen hiilineutraaliksi keskeisenä, ja sähköpohjainen lämmöntuotanto keräsi vastaajissa positiivisen vastaanoton hiilineutraalisuuden keinona.

Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten päättäjien asenteita ja mielipiteitä hiilineutraalisuustavoitteista, energian roolista sekä lämmöntuotannon sähköistymisestä. Tutkimus toteutettiin haastattelemalla yhteensä 150 vastaajaa puhelimitse 17.4.-15.5.2024 ja kolmella kohderyhmällä: teollisuusyritysten päättäjät, kaukolämpöpäättäjät sekä kuntapäättäjät.

Hiilineutraalisuus on pisimmällä kaukolämpöyhtiöissä

Taloustutkimuksen kyselyn mukaan sekä teollisuuden että kaupunkien päättäjistä vain alle 30 prosenttia uskoo Suomen hiilineutraalisuustavoitteiden toteutuvan vuoteen 2035 mennessä. Kaukolämpöyhtiöiden päättäjät ovat hieman luottavaisempia, sillä heistä 45 prosenttia uskoo tavoiteaikatauluun.

”Hiilineutraalisuuteen tähtäävät innovaatiot ja yhteistyö ovat kerryttäneet Suomelle ainutlaatuista osaamista. Lisäksi täällä on vahva sähkönsiirron infrastruktuuri sekä erittäin puhdasta ja kilpailukykyistä energiaa, jonka kysyntä kasvaa. Meillä on nyt erinomainen mahdollisuus toteuttaa resurssitehokas vihreä siirtymä, josta hyötyy koko Suomi”, korostaa Thomas Ekholm, joka vastaa Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnan energiaratkaisuista ja strategiasta.

Vastaajien organisaatioissa lähes 60 prosentilla on aikataulu hiilineutraalisuuden saavuttamiselle. Kaukolämpöyhtiöissä ja kaupungeissa löytyy tavoite useammin kuin teollisuudessa. Valtaosalla se on asetettu joko vuoteen 2030 tai 2035, ja tavoitteen asettaneista kaukolämpöyhtiöistä yli 60 prosenttia tavoittelee hiilineutraalisuutta jo vuonna 2030.

Vastaajista kolmannes kertoi olevansa jo lähellä tavoitetta, mutta neljäsosa vasta alkuvaiheessa. Pisimmällä muutoksessa ovat kaukolämpöyhtiöt ja kauimpana kaupungit. Nykyinen maailmantilanne on hidastanut muutosta lähes puolella vastaajista ja erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomessa, mutta viidesosalla puolestaan nopeuttanut sitä.

Energiantuotanto ja -käyttö avainroolissa

Lähes 90 prosentilla vastaajista on organisaationsa hiilineutraalisuustavoitteissa energiantuotantoon tai -käyttöön liittyviä toimenpiteitä. Tärkeimmät keinot ovat fossiilisista polttoaineista luopuminen tai niiden korvaaminen uusiutuvilla, energiansäästön tai energiatehokkuuden lisääminen sekä yksittäisistä tuotantomuodoista aurinkovoima.

Hiilineutraalisuustavoitteisiin pääsemisessä on kuitenkin haasteita, joista merkittävimmäksi kaikki päättäjäryhmät nostavat pääoman puutteen. Se mainittiin yli 60 prosentissa vastauksista. Muita esteitä ovat kaikissa vastaajaryhmissä poliittisten päätösten puute sekä se, että asiakkaat tai loppukäyttäjät eivät vaadi siirtymistä hiilineutraalisuuteen. Kaukolämpöyhtiöissä haasteeksi nostetaan myös uusiutuvan energian saatavuus.

Lämmöntuotannon sähköistyminen koetaan positiiviseksi muutokseksi

Organisaatiot, joilla on omaa sähköntuotantoa, tuntevat hyvin erilaiset lämmöntuotannon sähköistämisen keinot kuten sähkökattilat, teollisuuden, kiinteistöjen ja prosessien hukkalämmön talteenoton sekä lämpövarastojen käytön. Sen sijaan lämmön talteenotto esimerkiksi tulevaisuuden teollisuudesta kuten vedyn valmistuksesta on toistaiseksi tuntemattomampaa.

Suomen kaupunkien, kaukolämpöyhtiöiden ja teollisuuden päättäjistä valtaosa suhtautuu lämmöntuotannon sähköistymisen etenemismahdollisuuksiin positiivisin tuntein. Vastaajat ovat sen suhteen ennen kaikkea toiveikkaita, odottavia ja luottavaisia, ja vain 3 prosenttia tuntee tilanteen toivottomaksi.

Fortum Oyj
Viestintä

Lisätietoja:
Fortum News Desk, newsdesk [ät] fortum [piste] com (newsdesk[at]fortum[dot]com), 040 198 2843
Thomas Ekholm, johtaja, energiaratkaisut, Suomen lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminta, Fortum, thomas [piste] ekholm [ät] fortum [piste] com (thomas[dot]ekholm[at]fortum[dot]com)

Fortum

Fortumin energia rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Olemme yksi Euroopan puhtaimmista energiantuottajista ja toimintaamme ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Tuotamme ja toimitamme luotettavasti puhdasta energiaa ja autamme teollisuusasiakkaitamme vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä ja kasvamaan. Ydinliiketoimintamme Pohjoismaissa koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä sähkön ja kaukolämmön myynnistä kuluttaja- ja yritysasiakkaille. Yhtiömme 5 000 työntekijälle tarjoamme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi