Lehdistötiedote

Fortum kunnostaa Ikälän sillan Utajärvellä

03 syyskuu 2024, 12:11

Fortum ja Utajärven kunta kunnostavat yhteistyössä Ikälän kynnyksen sillan. Hankkeen tavoitteena on turvallisuuden parantaminen Utajärven patopenkalla sijaitsevalla kevyenliikenteen sillalla sekä sillan kantavuuden lisääminen latutampparia varten.

Urakka toteutetaan syys-lokakuun aikana, jolloin silta on pois käytöstä. Alueella liikkuu urakan aikana työkoneita, jonka vuoksi turhaa liikkumista alueella tulee välttää.

Patopenkalla kulkee ulkoliikuntaa palveleva Tervareitistö. Utajärven kunta vastaa Tervareitistön kunnossapidosta alueellaan.

Sillan korjausurakan pääurakoitsijana toimii Tmi. Paavo Kortesoja.

Fortum Oyj
Viestintä
 

Lisätietoja:

Suvi Ylitalo, ympäristökoordinaattori, Fortum, puh. 040 565 2761
Paavo Kortesoja, siltahankkeen urakoitsija, puh. 0400 385 074

Fortum
Fortumin energia rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Olemme yksi Euroopan puhtaimmista energiantuottajista ja toimintaamme ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Tuotamme ja toimitamme luotettavasti puhdasta energiaa ja autamme teollisuusasiakkaitamme vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä ja kasvamaan. Ydinliiketoimintamme Pohjoismaissa koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä sähkön ja kaukolämmön myynnistä kuluttaja- ja yritysasiakkaille. Yhtiömme 5 000 työntekijälle tarjoamme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. fortum.fi