Lehdistötiedote

Montan vesivoimalaitoksen sillan raskaan liikenteen ajokielto jatkuu

26 syyskuu 2024, 08:00

Montan vesivoimalaitoksen sillan peruskorjaus on käynnistynyt suunnitellusti huhtikuussa ja jatkunut yli kesän. Elokuussa voimalaitossillalle koneaseman kohdalle asetettiin voimaan raskaan liikenteen ajokielto sillan kapeudesta johtuen.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen, sillan eristysalustalle joudutaan tekemään korjaustöitä ennen uusien pintarakenteiden asennusta. Tästä johtuen raskaan liikenteen ajokieltoa joudutaan jatkamaan arviolta marraskuun loppupuolelle asti. Sillan ja Montantien päihin on asennettu rajoituksen osoittavat kyltit.

Sillalla on meneillään ylävirran puoleisen ajokaistan sääsuojan rakentaminen, ja työt jatkuvat edelleen muotoiluvalun kuivatustöillä, sillan eristystöillä sekä suojabetonin valutöillä.

Sillan peruskorjaus toteutetaan kahdessa osassa vuosina 2024 ja 2025 Fortumin ja Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen yhteishankkeena. Tänä vuonna työt jatkuvat marraskuulle asti. Ensi vuonna urakka-aika kestää lähtökohtaisesti huhtikuun alusta syyskuun loppuun.

Sillan peruskorjausurakan pääurakoitsijana toimii Savon Kuljetus Oy.

Montan vesivoimalaitos ja sen yhteydessä oleva patosilta on rakennettu 1955–57. Siltarakenteiden huonosta kunnosta johtuen silta peruskorjataan. Korjaustyöt pitävät sisällään muun muassa pintarakenteiden, kaiteiden ja valaistuksen uusimisen. Peruskorjauksella varmistetaan sillan turvallinen käyttö myös tulevaisuudessa.

Fortumin Montan vesivoimalaitos on mereltä noustessa Oulujoen toinen voimalaitos. Voimalaitoksella on kolme Kaplan-turbiinia ja sen teho on 47 MW. Montan voimalaitoksen keskimääräinen vuosituotto riittää runsaan 9 000 sähkölämmitystalouden vuosikulutukseen.

Fortum Oyj
Viestintä
 

Lisätietoja:

Veli-Matti Tuomaala, Asset & Contract Manager, veli-matti [piste] tuomaala [ät] fortum [piste] com, puh. 040 356 5660

Esa-Pekka Hottinen, Työnjohtaja, Savon Kuljetus Oy
esa [piste] hottinen [ät] savonkuljetus [piste] fi, puh. 044 727 2556

Olli Kilponen, Siltavastaava, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, olli [piste] kilponen [ät] ely-keskus [piste] fi,  puh. 0295 038 267