Fortum on solminut alueen maanomistajien kanssa vuokrasopimuksia, ja maanomistajat ovat suhtautuneet hankkeisiin myönteisesti. Kurikan kaupunginhallitus hyväksyi Fortumin jättämät kaavoitusaloitehakemukset kokouksessaan 7.10. Seuraavaksi hankkeiden luonto- ja ympäristövaikutukset selvitetään ympäristövaikutustenarviointi- eli YVA-prosessissa. Tämä rinnalla käynnistetään osayleiskaavan valmistelu, jonka aikana hankesuunnitelmat tarkentuvat. Näiden selvityksien jälkeen prosessi etenee kaavaehdotusvaiheeseen.
“Kurikan kaupunki on strategiansa mukaisesti uusiutuvan energian kaupunki. Kurikan alueella kehitetään biokaasuekosysteemiä, aurinkovoimaa sekä tuulivoimaa. Nämä kaksi hanketta tukevat uusiutuvan energian strategiaa erinomaisesti ja tekevät omalta osaltaan Kurikasta hiilineutraalimpaa kaupunkia,” sanoo Kurikan elinvoimajohtaja Juha Luukko.
“Olemme iloisia, että juuri Fortum kotimaisena kurikkalais- ja valtio-omisteisena toimijana tarjosi kilpailukykyisimmän sopimuksen alueellemme. Olemme ilahtuneita Fortumin avoimesta ja tasavertaisesta toimintatavasta maanomistajien suuntaan hankkeiden kehitysvaiheessa ja sopimusneuvotteluissa. Uskomme, että tuulivoimahankkeet toteutuessaan toisivat paljon hyötyjä kotimaisena sähköntuotantona, työnä, verotuloina ja ostovoimana. Metsäkiinteistöjen näkökulmasta hankkeet muodostavat positiivisen kokonaisuuden taloudellisesti ja metsän käytöllisesti” toteaa maanomistajaryhmän
edustaja Tuomo Mukkala.
“Kurikan tuulivoimahankkeet ovat edenneet hyvässä yhteistyössä maanomistajien kanssa, ja keskusteluja käydään kurikkalaisten kanssa useissa yleisötilaisuuksissa prosessin aikana. Meille on tärkeää, että kurikkalaisilla on ajankohtainen tieto hankkeiden vaiheista ja vaikutuksista”, jatkaa Fortumin tuuli- ja aurinkovoiman hankekehityksestä Suomessa vastaava Mikko Iso-Tryykäri.
Tuulivoiman rakentaminen on nopea ja kustannustehokas tapa lisätä yhteiskunnan tarvitsemaa puhdasta sähköä, jonka tarve kasvaa teollisuuden sähköistyessä ja yhteiskunnan siirtyessä pois fossiilisista polttoaineista. Fortum valmistautuu tulevaan kasvuun kehittämällä rakennusvalmiita uusiutuvan energian hankkeita.
Hankkeista tehdään mahdollinen investointipäätös, kun luvitus- ja kaavoitusprosessit on saatu päätökseen ja rakennuslupa myönnetty. Tuulivoimahankkeen kehittämisvaihe ympäristövaikutusten arviointimenettelyineen kestää tyypillisesti noin 3-4 vuotta. Kehittämisvaiheen jälkeen rakentamisvaihe kestää noin kaksi vuotta.
Lisätietoja:
Mikko Iso-Tryykäri, johtaja, tuuli- ja aurinkovoiman hankekehitys Fortum mikko [piste] iso-tryykari [ät] fortum [piste] com (mikko[dot]iso-tryykari[at]fortum[dot]com), puh. 050 453 2650
Fortum
Fortumin energia rakentaa maailmaa, jossa ihmiset, yritykset ja luonto menestyvät yhdessä. Olemme yksi Euroopan puhtaimmista energiantuottajista ja toimintaamme ohjaavat kunnianhimoiset ympäristötavoitteet. Tuotamme ja toimitamme luotettavasti puhdasta energiaa ja autamme teollisuusasiakkaitamme vähentämään toimintansa hiilidioksidipäästöjä ja kasvamaan. Ydinliiketoimintamme Pohjoismaissa koostuu päästöttömästä ja tehokkaasta sähköntuotannosta sekä sähkön ja kaukolämmön myynnistä kuluttaja- ja yritysasiakkaille. Yhtiömme 5 000 työntekijälle tarjoamme turvallisen ja inspiroivan työympäristön. Fortum Oyj:n osake noteerataan Nasdaq Helsingissä. www.fortum.fi