Olkiluodossa on otettu uusi askel kohti käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitusta, kun Posivan laitoksen koekäytön ensimmäinen vaihe suoritettiin onnistuneesti syyskuun alussa. Aikanaan myös Loviisan voimalaitoksen käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan Eurajoella sijaitsevaan ONKALOon.
Koekäyttö kestää useita kuukausia, ja sen aikana loppusijoituslaitoksen toiminta testataan kokonaisuudessaan. Koekäytössä varmistetaan turvallinen loppusijoitus ennen varsinaisen toiminnan aloittamista.
Posivan on tarkoitus aloittaa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus 2020-luvun puolivälissä.
Käytetty ydinpolttoaine loppusijoitetaan syvälle vakaaseen kallioperään. Loppusijoituslaitoksessa polttoaine kapseloidaan valurautaisiin kapseleihin, joita ympäröi korroosiota ehkäisevä kuparikuori. Kapselit sijoitetaan noin 430 metrin syvyyteen porattuihin loppusijoitusreikiin, jotka ympäröidään bentoniittisavella.
ONKALO käsittää spiraalinmuotoisen ajotunnelin, neljä pystykuilua (henkilökuilu, kapselikuilu ja kaksi ilmanvaihtokuilua), keskus-, loppusijoitus- ja tutkimustunneleita sekä lukuisia teknisiä tiloja.
Tähän mennessä Olkiluodon kallioperään on louhittu erilaisia tunneleita noin kymmenen kilometrin verran. Kaikkiaan loppusijoitustoiminnan aikana seuraavan
sadan vuoden aikana uusia tunneleita louhitaan kallioon vielä noin 40 kilometriä.
ONKALOon voidaan sijoittaa yhteensä 6 500 uraanitonnia käytettyä polttoainetta. Se tarkoittaa noin 3 250 loppusijoituskapselia.
Suomessa käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoitus on ratkaistu ensimmäisenä maailmassa. Laitoksessa on monia uniikkeja, vuosikymmenten tutkimustyön tuloksena syntyneitä laitteita ja järjestelmiä, joita käytetään nyt ensimmäistä kertaa yhdessä.
Lähde: Posiva
Voimalaitoksen oma luola
Loviisan voimalaitoksella ehkäistään jätteen syntyä ja kasvatetaan kierrättävän jätteen osuutta.
Jätekertymästä 91 % on tavanomaista jätettä, 6 % matala- ja keskiaktiivista jätettä ja 3 % käytettyä polttoainetta. Kertymät vaihtelevat jonkin verran vuosihuoltojen laajuudesta riippuen.
Valvonta-alueella syntyvät matala- ja keskiaktiiviset jätteet sijoitetaan Hästholmenin voimalaitosalueella 110 metrin syvyydessä sijaitsevaan loppusijoituslaitokseen, ja käytetty ydinpolttoaine välivarastoidaan Loviisan laitosalueella, missä se odottaa loppusijoitusta.