Suomi on asettanut kunnianhimoiset tavoitteet päästövähennyksille ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Osana näitä tavoitteita on tuulivoiman osuutta sähköntuotannossa kasvatettu merkittävästi ja samalla fossiilisten polttoaineiden käyttöä on vähennetty. Meillä on nyt huomattavasti aiempaa enemmän säästä riippuvaista tuulivoimatuotantoa ja suhteessa vähemmän helposti säädettävää sähköntuotantoa.
Keskustelua käydään siitä, millaista sähköjärjestelmää Suomeen jatkossa tarvitaan vihreän siirtymän vahvistamiseksi, ja sen yhteydessä on myös varmistettava, että maassamme on riittävästi säätö- ja perusvoimaa saatavilla kulutusjouston lisäksi.
Tuulivoiman lisääntyminen tarkoittaa, että kun tuulee, sähköä on käytettävissä paljon. Kun ei tuule, sitä on käytettävissä vähemmän ja sen hinta nousee. Tämän sääriippuvuuden seurauksena hintojen heilunta on lisääntynyt voimakkaasti. Sähkön kulutuksen tasapainottamisessa asiakkaat joustavat sähkönkulutuksessaan hintatason mukaan eli sähkön käyttöä vähennetään silloin, kun sitä on vähemmän käytettävissä ja hinta on korkeampi.
Uudenlaiset, kulutusvaikutukselliset sähkösopimukset, kuten Fortum Duo, vastaavat vähittäismarkkinalla tähän tarpeeseen. Ne tuovat näkyvyyttä sähkölaskuun valtaosin kiinteän perushintansa ansiosta, mutta samalla ne kannustavat järkevään kulutukseen kulutusvaikutuskomponentin avulla.
Asiakkailla on toki myös mahdollisuus valita toistaiseksi voimassa oleva pörssisähkösopimus, jossa hinta määräytyy kokonaan markkinan joka päivä vaihtelevan hintatason mukaan. Silloin hintavaihtelut molempiin suuntiin vaikuttavat täysimääräisesti, jolloin oman kulutuksen ohjaamisella on vielä suurempi merkitys kuin kulutusvaikutuksellisessa sopimuksessa. Toisaalta asiakas ei tällöin myöskään sitoudu pitkään määräaikaan.
Uudessa markkinatilanteessa on kaikkien etu, että kulutetaan järkevämmin. Jos kulutetaan paljon silloin, kun kaikki haluavat kuluttaa, se nostaa kustannuksia koko järjestelmässä ja näkyy loppukädessä meille kaikille. On tärkeää, että kaikki pyrkisivät kuluttamaan järkevästi ja osallistuisivat kulutusjoustoon, koska valtakunnan tasolla siitä muodostuu iso vaikutus.
Milloin sopimus pienentää sähkölaskua?
Mikä vain sähkölasku pienenee, kun vähentää kulutusta. Loppusummahan on aina kulutus kertaa hinta. Kulutusvaikutuksellisessa sopimuksessa valtaosa hinnasta on kiinteä, mikä tarjoaa ennakoitavuutta sähkölaskuun. Pieni osuus hinnasta muodostuu kulutusvaikutuksen kautta, ja rohkaisee kuluttamaan silloin, kun sähkö on edullisempaa. Mutta jos kuluttaakin etenkin silloin, kun sähkö on kalliimpaa, se näkyy korkeampana sähkölaskuna. Komponentin osuus on kohtuullisen pieni kuitenkin kokonaishinnasta. Tähän mennessä 90 prosentilla Fortumin Duo-asiakkaista keskimääräinen kulutusvaikutus vuositasolla on ollut välillä -1 c/kWh ja +1 c/kWh.
Vaikka kulutusvaikutuselementin omaavassa sopimuksessa kulutusvaikutus olisi positiivinen eli hintaa nostava, kokonaishinta on kuitenkin yleensä alhaisempi kuin täysin kiinteähintaisen sopimuksen.
Uusi edellyttää aina opettelua
On täysin luonnollista, että uuteen sähkösopimustyyppiin liittyy opettelua kuten mihin tahansa uuteen tuotteeseen tai palveluun. Meillä on sähkönmyyjänä velvollisuus kertoa asiakkaillemme, miten tämä tuote toimii, mitkä ovat sen keskeiset ominaisuudet ja erityispiirteet suhteessa muihin valittavana oleviin sopimustyyppeihin. Kuten kaikessa muussakin myynnissä, myyjä avaa tuotteen asiakkaalle ja asiakas tekee valinnan. Kokemuksemme mukaan valtaosa Fortum Duon valinneista asiakkaistamme on ollut tyytyväisiä valintaansa.
Pyrimme myös antamaan asiakkaillemme mahdollisimman paljon tietoa sähkömarkkinasta ylipäätään, jonka pohjalta asiakas voi tehdä omia päätöksiään. Asiakkaillamme on mahdollisuus seurata spot-hintojen kehitystä, kumulatiivista kulutusvaikutuskertymää kuukauden sisällä sekä kulutustietojaan. Julkaisemme kuukausittaisia markkinakatsauksia. Varoitamme myös asiakkaitamme ennakolta, kun seuraavan päivän pörssisähkön tuntihinnat nousevat erityisen korkeiksi.
Pyrimme monin tavoin auttamaan asiakkaitamme sähkösopimusvalinnassa ja tarjoamme erilaisia vaihtoehtoja erilaisiin tarpeisiin. Kulutusjoustosopimuksen avulla voi parhaimmillaan saada hieman alemman kilowattituntihinnan ja samalla tukea sähköjärjestelmän vakautta.