ForTheDoers-blogi

Uusi tuuli- ja aurinkovoima on nopein ratkaisu sähköntarpeen kasvaessa

Peter Strannegård 16 huhtikuu 2024, 10:15

Valmistaudumme sähkön kysynnän kasvuun kehittämällä rakennusvalmiita tuuli- ja aurinkovoimahankkeita eri puolille Pohjoismaita. Toukokuussa Pjelaxissa avataan Suomen kolmanneksi suurin tuulivoimapuisto. Tämä Fortumin ja Helenin suurhanke on menestystarina siitä, miten vähennämme hiilidioksidipäästöjä ja tuemme puhdasta siirtymää. 

Toukokuun puolivälissä vietämme Pjelax-tuulipuiston  avajaisia Närpiössä, Pohjanmaalla. Tämä Fortumin ja Helenin yhteishanke on Suomen kolmanneksi suurin tuulipuisto ja sen odotetaan tuotettavan vuosittain 1,1 terawattituntia (TWh) sähköä, joka vastaa noin 80 000 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosittaista energiankulutusta. Helen on sitoutunut ostamaan suurimman osan tästä sähköstä.

Olemme ylpeitä hankkeesta jo tässä vaiheessa, sillä Fortumin vastuulla oleva rakennusprojekti on edennyt budjetin mukaisesti sekä suunnitellussa aikataulussa. Hanke on myös työllistänyt 50-200 ihmistä päivittäin, kahden vuoden ajan.

Kaikkia puhtaita energian tuotantomuotoja tarvitaan

Lyhyellä aikavälillä maalla sijaitsevat tuuli- ja aurinkovoimalat ovat nopein tapa vastata kasvavaan sähkön kysyntään. Muiden tuotantomuotojen, kuten ydin- ja pumppuvoiman lisärakentaminen vie aikaa eikä ole realistista odottaa niiden käyttöönottoa ennen 2030-luvun puoliväliä. Sähkön kysynnän kasvaessa olemme valmiita lisäämään uusiutuvaa sähköntuotantoa ja toimittamaan tuuli- ja aurinkoenergiaa yhteiskunnalle, yrityksille ja teollisuudelle. Meillä on erinomaiset valmiudet ottaa tulevaisuudessa käyttöön uusia tuuli- ja aurinkovoimaloita Pohjoismaissa. Operoimme Pjelaxin käyttöönoton myötä reilua 700 megawatin tuulivoimakapasiteettia Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa. Lisäksi kehitämme uusia hankkeita ja tavoitteenamme on, että hankeportfoliomme ylittäisi 800 megawattia rakennusvalmiina vuonna 2026. 

Tulevaisuuden energiajärjestelmä edellyttää kaikkien puhtaiden energialähteiden hyödyntämistä. Eri tuotantomuodot ja teknologiat tuottavat sähköjärjestelmään erilaisia ominaisuuksia, kuten joustavuutta, vakautta ja vaihtelevuutta. Keskeistä on, että näitä ominaisuuksia on tarjolla sopivassa suhteessa. Näin järjestelmä pysyy tasapainossa ja sähkön hintojen heilunta kurissa. Tuuli- ja aurinkovoiman käytön laajentaminen on yhdistettävä joustavaan ja vakaaseen kapasiteettiin, jotta ei aiheuteta liiallista volatiliteettia ja mahdollistetaan uusien teollisuudenalojen liittyminen verkkoon.

Tuuli- ja aurinkovoima täydentävät toisiaan

Julkisuudessa käsitellään paljon sähkön spot-hinnan suuria vaihteluita. Kuten tiedetään, tuulivoiman tuotanto on riippuvainen tuulesta, jonka voimakkuuteen tai ajankohtaan ei voi vaikuttaa. Tuulivoiman suurempi tuotanto ei myöskään aina osu yksiin suuren sähkönkulutuksen kanssa. Kun sähkön tarjonta on suurempi kuin kysyntä, se alentaa hintaa. Ja päinvastoin: sähkön hinta nousee tarjonnan ollessa vähäinen, esimerkiksi tuulettomina hetkinä. Yleisesti ottaen talvella tuulee enemmän kuin kesällä, mikä sinänsä on hyvä asia, sillä sähköä tarvitaan talvella enemmän. 

Me Fortumilla työskentelemme paljon tarjonnan ja kysynnän tasapainottamiseksi. Aurinkovoimasta saadaan energiaa varhaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn ja se täydentää hyvin tuulivoimaa, sillä näiden tuotantohuiput ajoittuvat osin eri ajankohtiin. Tuotantohuippujen eriaikaisuudesta johtuen voimme tulevaisuudessa mahdollisesti hyödyntää sähköverkon siirtoyhteyksiä tehokkaammin kehitteillä olevassa, yhdistetyssä tuuli- ja aurinkovoimapuistokonseptissamme. Tuotannon optimoimiseksi voimme liittää siihen myös suuria sähköakkuja, mikä on yksi mahdollisuus tasata tuuli- ja aurinkovoiman vaihtelevuutta. Akkuratkaisujen kehitys etenee nopeasti ja hinnat tulevat yhä kilpailukykyisimmiksi. Tuuli puhaltaa myös usein eri aikoina Länsi- ja Itä-Suomessa, joten tuulivoiman laajentaminen itään voisi niin ikään  osittain tasoittaa sähkön tarjontaa. On hyvä, että valtio tutkii parhaillaan yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa, miten tuulivoimaa voitaisiin laajentaa myös Itä-Suomeen. 

Näiden tuulivoimaan liittyvien esimerkkien lisäksi tarvitsemme sähkön kysyntäjoustoa ja vakaata perusvoimaa, kun puhtaan sähkön kysyntä kiihtyy 2030-luvulle mentäessä. Strategiamme mukaisesti pyrimme edistämään yhteiskunnan dekarbonisaatiota ja puhtaan teollisuuden kasvua Pohjoismaissa. Meillä on tahtoa ja osaamista työskennellä tämän puolesta tiiviissä yhteistyössä asiakkaidemme, paikallisten maanomistajien, päättäjien ja viranomaisten kanssa.

Peter Strannegård

Johtaja, uusiutuva energiantuotanto
peter [piste] strannegard [ät] fortum [piste] com

Tuulesta ja auringosta energiaa

Fortumin kasvavaan tuuli- ja aurinkotiimin kuuluu noin 70 alan huippuammattilaista. Toimintamme kattaa hankkeiden koko elinkaaren maanvuokrasopimusten solmimisesta luvituksen kautta rakentamiseen ja operointiin. Hoidamme myös sähkönmyynnin sekä lopulta alueiden ennallistamisen. Tavoitteenamme on viedä eteenpäin ripeästi kehittyvää tuuli- ja aurinkovoimaportfoliotamme Pohjoismaissa. 

Lue lisää tuulivoimasta  ja aurinkovoimasta 

Blog

ForTheDoers-blogi

Blogien etusivulle