Yrityksen hiilijalanjälki ja sen pienentäminen

Hiilijalanjäljen pienentäminen on kilpailuetu yrityksille

Ilmastonmuutoksen eteen tehtävät toimet tuntuvat julkisessa keskustelussa usein kärjistyvän kahteen ääripäähän: kuluttajien pitää muuttaa elämäntapojaan tai suuryritysten on pienennettävä päästöjään. Se, miten pk-yritykset voivat kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen torjumisessa ja yrityksen hiilijalanjäljen pienentämisessä, on jäänyt pienemmälle huomiolle.


On tietenkin totta, että ison kansainvälisen vientiyrityksen muuttaessa logistiikkaketjuaan vihreämmäksi tai teollisuusyrityksen pienentäessä tuotantonsa päästöjä, vaikutus on yksityisyrittäjään verrattuna suurempi. Mutta suomalaisista yrityksistä noin 98 % on mikro- tai pk-yrityksiä ja maailmallakin niiden on arvioitu muodostavan 90 % maailman yrityksistä sekä työllistävän 50% maailman väestöstä. Kun näin suuri määrä yrityksiä tekee pieniäkin asioita, niillä on valtavia vaikutuksia ympäristön kannalta. Tässä artikkelissa kerrommekin, mitä kaikkea yrityksen pitäisi hiilijalanjäljestään ja sen pienentämisestä tietää.

Mistä yrityksen hiilijalanjälki koostuu?

Yrityksen hiilijalanjälki kuvaa yksinkertaisuudessaan sitä, kuinka paljon yrityksen toiminnasta, tuotteesta tai palvelusta syntyy kasvihuonekaasuja. Jalanjälki lasketaan “kehdosta hautaan” -periaatteella eli siinä huomioidaan kaikki tuotteen elinkaaren aikana syntyvät päästöt. Siihen siis vaikuttaa se, miten tuote valmistetaan, miten tuotetta käytetään ja miten tuote hävitetään.

Yrityksen hiilijalanjäljen laskennassa käytetään niin kutsuttua Greenhouse Gas (GHG) -protokollaa. Siinä huomioidaan kolme eri tasoa:

  • Suorat päästöt: esimerkiksi yrityksen omistamat lähteet kuten oma energiantuotanto
  • Epäsuorat energiantuotannon päästöt: esimerkiksi hankittu sähkö- ja lämpöenergia
  • Välilliset päästöt: esimerkiksi lentomatkat, työmatkaliikenne, alihankkijoiden ja kumppaneiden vaikutukset

Viimeinen kohta saattaa tulla yllätyksenä. Yrityksen hiilijalanjälki ei ole kiinni vain omista teoista vaan siihen vaikuttaa siis jopa kumppaneiden ja alihankkijoiden toiminta! Oman yrityksen hiilijalanjäljen selvittäminen voikin tässä kohtaa ruveta tuntumaan aikamoiselta urakalta. Mutta ei hätää, laskentaan on olemassa erilaisia työkaluja ja ohjelmistoja. Myös monet tahot auttavat ja antavat neuvontaa hiilijalanjäljen laskemiseksi. Artikkelin lopussa on muutama linkki auttavien tahojen sivuille.

Nopeaan tiedonnälkään on kuitenkin olemassa myös hiilijalanjälkilaskureita. Suomen ympäristökeskus Syke on luonut yrityksille hiilijalanjälkilaskurin: Y-Hiilarin. CO2-muuntimella voit puolestaan suhteuttaa päästöjesi suuruuden jokapäiväisiin asioihin. Voit esimerkiksi muuntaa syntyneiden päästöjen suuruuden autolla kuljetuksi matkaksi tai pihviksi!

Mitä yritys voi tehdä parantaakseen hiilijalanjälkeään?

Kun olet selvittänyt, mistä asioista yrityksesi hiilijalanjälki muodostuu, on sinun helpompi lähteä miettimään, mihin asioihin sinun tulee ensimmäisenä tai eniten kiinnittää huomiota. Toimenpiteet vaihtelevat nimittäin paljonkin yritysten välillä. Raskaan teollisuusyrityksen toimet ovat ihan erilaiset kuin vaikka paikallisen leipomon tai parturikampaajan.

Onneksi on toimenpiteitä, jotka pätevät lähes mihin tahansa yritykseen.

  1. Osallistu kestävän kehityksen tukemiseen ​

    Moni sähköyhtiö tarjoaa yrityksillekin jo sopimuksia, joissa voi valita itselleen sähköntuotantomuodoksi hiilidioksidipäästöttömän energialähteen. Fortum Markets Oy:n kaikki sähkö­so­pi­mukset ovat alkupe­rä­to­den­nettuja. Kun yritys­asiak­kaamme tekevät kanssamme sähkö­so­pi­muksen, ostamme asiak­kaamme sähkön­ku­lu­tusta vastaavan määrän alkupe­rä­ta­kuita. Näin asiakas voi varmistua siitä, että hänen yrityk­sensä kulutusta vastaava määrä sähköä on tuotettu ilman hiili­diok­si­di­päästöjä.
     

  2. Tehosta energiankulutustasi

    Tämä on varsin suoraviivaista: mitä vähemmän kulutat energiaa, sitä pienemmät ovat päästösi ja hiilijalanjälkesi. Säästät sitä paitsi myös yrityksesi kustannuksissa. On jopa laskettu, että pieni yritys voisi säästää 13% pelkästään energiankulutusta tehostamalla. Tilaamalla Fortum Yritys Alkuperä -lisäpalvelun saat myös asian­tun­tevan energia­neu­vojan yrityksesi käyttöön. Energia­neu­von­nasta saat vinkkejä ja neuvoja energian­ku­lu­tuksen seurantaan ja analy­sointiin sekä energian­sääs­tö­vinkkejä joiden avulla voit pienentää yrityksesi hiilijalanjälkeä. Tästä on hyötyä sekä yrityksesi talou­delle että ilmas­tol­lemme!  Energia­neu­vonnan tuottaa konsul­toin­tiy­ritys Granlund Oy.

    Voisitko siis esimerkiksi valita energiatehokkaan valaistuksen, vaihtaa biodieseliin tai vaihtaa pörssisähköön

  3. Kierrätä ja vähennä jätettä

    Kierrätä niin paljon kuin mahdollista käyttämiäsi raaka-aineita, materiaaleja, välineitä ja tuotteita. Pakkaatko tuotteesi kierrätysmateriaaleihin tai ovatko pakkausmateriaalisi kuluttajalle helposti kierrätettävissä? Voisitko hankkia uusiokäytettäviä materiaaleja tai hyödyntää lähiraaka-aineita? 

  4. Hyvitä päästösi

    Yrityksesi hiilijalanjälkeä voidaan myös hyvittää. Hyvittämisellä tarkoitetaan rahallista maksua, jolla pyritään kumoamaan toiminnasta syntyviä päästöjä ja niiden vaikutuksia tukemalla päästöttömiä aktiviteetteja toisaalla. Voit kompensoida esimerkiksi työntekijöiden lentomatkat tai ulkomaille lähetettävät kuriiripostitukset. Voit myös edistää päästöttömyyttä rahoittamalla erilaisia ilmasto- ja ympäristöprojekteja.

  5. Paikallinen yhteistyö ja verkostot

    Pienet ja keskisuuret yritykset voivat hyötyä paikallisista yhteistyömahdollisuuksista ja verkostoista hiilijalanjäljen pienentämisessä. Yhteiset hankkeet, resurssien jakaminen ja tiedonvaihto voivat olla tehokkaita keinoja vähentää ympäristövaikutuksia yhdessä muiden paikallisten yritysten kanssa.

  6. Henkilöstön koulutus ja sitoutuminen

    Yrityksen henkilöstöllä voi myös olla merkittävä rooli hiilijalanjäljen pienentämisessä. Koulutusohjelmat ja tietoisuuden lisääminen voivat auttaa työntekijöitä tekemään ympäristöystävällisiä valintoja työpaikalla. Henkilöstön aktiivinen osallistuminen ja sitoutuminen voivat lisätä yrityksen ympäristötehokkuutta.

  7. Innovaatiot ja teknologian hyödyntäminen

    Pk-yritykset voivat panostaa kestäviin innovaatioihin ja uusiin teknologioihin vähentääkseen hiilijalanjälkeään. Esimerkiksi energiatehokkaiden laitteiden ja prosessien käyttöönotto sekä uusiutuvien energialähteiden hyödyntäminen voivat olla käytännön tapoja parantaa ympäristösuoritusta.

Moni suomalainenkin yritys on asettanut tavoitteeksi hiilijalanjälkensä pienentämisen ja parhaimmillaan jopa kokonaan hiilineutraaliksi muuttumisen. Heidän vastuullisuusraporttinsa ovat mielenkiintoista luettavaa, joista voi hakea inspiraatiota. Tällaisia yrityksiä ovat esimerkiksi Halti, Finlayson, Valio ja Novita. Monet yritykset ovat myös ymmärtäneet, että ilmastotekoihin panostaminen on kilpailuetu.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että isojen yritysten resurssit ovat ihan erilaiset kuin pk-yrityksen, joten itseään ei kannata verrata heidän tekemiseen. Suuryritysten toimenpiteitä kannattaa ajatella enemmän idealistana!