Blogi

Fortum Yritys Duo – mielenrauha ja säästöpotentiaali samassa sopimuksessa

29 toukokuu 2023, 13:00 Lukuaika: 3 minuuttia

Mies puhelin kädessä

Yhdistimme sähkösopimusten kysytyimmät ominaisuudet

Fortum Yritys Duo on uudenlainen yhdistelmäsähkösopimus, jonka aiemmin lanseerattu kuluttajaversio, Fortum Duo, on saanut paljon kiitosta. Nyt sopimuksesta pääsevät hyötymään myös yritykset.

Yritys Duossa yhdistyvät saumattomasti ominaisuudet, joita tällä hetkellä sähkömarkkinoilla eniten kysytään: kiinteän sähkösopimuksen ennakoitava hinta ja pörssisähkön houkutteleva säästöpotentiaali.

Käytännössä sopimus on rakennettu tasapainottamalla kiinteähintainen ja pörssisähkön hintaa noudatteleva osuus keskenään siten, että yrittäjä voi vaikuttaa sähkölaskuunsa ajoittamalla kulutusta edullisiin käyttötunteihin. Samalla suurimmilta hinnan heilahduksilta ollaan turvassa, sillä kiinteä osuus pysyy hinnaltaan tasaisena sopimuksen alusta loppuun. Saatavilla ovat kahden ja kolmen vuoden määräaikaiset sopimukset, joista voit valita yrityksellesi sopivamman.

 

Minkälaiselle yritykselle Fortum Yritys Duo sopii?

Säästömahdollisuuden ja mielenrauhan yhdistelmä sopii esimerkiksi yrityksille, joissa:

  • halutaan suojaa sähkön hinnan vaihteluilta
  • voidaan ohjata kulutusta ajankohtiin, jolloin pörssisähkö on edullisimmillaan
  • suunnitellaan pörssisähköön siirtymistä, mutta halutaan ensin testata turvallisesti, sopiiko se yrityksen kulutuskäytäntöihin.

Yritys Duo -sopimuksen potentiaali pääsee loistoonsa etenkin yrityksissä, joissa toimintaa on eniten pörssisähkön edullisimmilla tunneilla. Esimerkiksi leipomoissa, ravintoloissa ja monissa tuotantolaitoksissa kulutus on suurinta juuri silloin, kun sähkö on edullisimmillaan.

Sähkön käyttöä voidaan ilman muuta ohjailla edullisimpiin käyttötunteihin myös päivisin toimivissa yrityksissä. Yritys Duon mukana tulevasta maksuttomasta Yritys Online -palvelusta päästään seuraamaan tuntitasolle asti mm. yrityksen kulutustietoja ja suunnittelemaan säästämistä niiden pohjalta.

 

Mihin pörssisähkön säästömahdollisuus perustuu?

Energia, kuten mikä tahansa kulutushyödyke, hinnoitellaan kysynnän ja tarjonnan perusteella.

Tämän seurauksena sähkön hinta kipuaa korkeimmilleen silloin, kun energiaa käytetään eniten ja matalimmilleen silloin, kun kysyntä on niukinta. Kun valtaosa kansasta nukkuu, eli aamuyöllä, on sähkökin edullista. Aamun ja iltapäivän tunteina hinta jälleen nousee.

Pörssisähkön hinnan vaihtelu ei kuitenkaan ole yksinomaan kiinni kulutuksesta, vaan myös tarjonta vaikuttaa siihen. Konkreettisimmin tämä näkyy tuuli- ja vesivoiman tuotannossa: kun tuulee ja veden pinta on sateiden ansiosta korkealla, saadaan näistä lähteistä runsaasti energiaa ja sähkön hinta laskee.

Pörssisähkö onkin mainio vaihtoehto silloin, kun sähkön hinta pysyy vakaana ja alhaalla. Viime vuosina hinnat ovat kuitenkin vaihdelleet, ja siksi Yritys Duon ennakoitavuutta tarjoava, kiinteä hinnoitteluelementti on otettu ilahtuneena vastaan.

 

Miten pörssisähkön osuus vaikuttaa Yritys Duon hintoihin?

Kun pörssisähkön hinta laskee:

Pörssisähkön hinnan pudotessa yrittäjä pääsee ilahtumaan kulutukseen suhteutettuna pienemmistä sähkölaskuista.

Säästön voi moninkertaistaa, jos pystyy hyödyntämään myös vuorokauden tuntikohtaista hintavaihtelua ja optimoimaan sähkön kulutuksen sen mukaan.

Kun pörssisähkön hinta nousee:

Jos sähkön pörssihinta nousee, tämä vaikuttaa kulutusvaikutuksen osalta myös Yritys Duo -asiakkaiden sähkölaskuihin. Kiinteän hinnoitteluosuuden ansiosta vaikutus on kuitenkin huomattavasti pienempi kuin 100 % pörssisähkösopimuksissa, sillä kiinteä hinnoitteluelementti pysyy samana koko sopimuskauden ajan.

Hinnan tuntikohtainen vaihtelu on luonnollisesti hyödynnettävissä myös silloin, kun pörssisähkön hinta nousee. Sähkölaskujen kokoon voi siis itse vaikuttaa ja vaihtelun vaikutusta vakauttaa myös omalla toiminnallaan.

 

Miten Yritys Duo -sopimuksen saa käyttöön?

Fortum Yritys Duon saat helposti yrityksesi käyttöön ottamalla yhteyttä Fortumin yritysasiakaspalveluun, puh. 0200 19100 (ma-pe klo 8-16) tai tilaamalla sopimuksen kätevästi verkosta.

Tutustu ja tilaa Yritys Duo