Sähkön hintaennuste 2023

30 kesäkuu 2023, 11:00 Lukuaika: 5 minuuttia

Taivas

Sähkön hinta - ennuste vuodelle 2023

Energiamarkkinoiden tilanne ja sähkön hintaennuste vuodelle 2023 on ollut monelle yritykselle kuuma puheenaihe viimeisen vuoden aikana. Sähkön hintojen vaihdellessa voimakkaasti hinnat ovat olleet ajoittain korkealla tasolla, ja pörssisähkön hinta nousikin ennätyskorkealle tasolle joulukuussa 2022, jolloin oli jopa neljä astetta keskimääräistä kylmempää. Pidemmät kylmät jaksot vaikuttavat suoraan sähkön hintaan: mitä kylmempi sää, sitä enemmän sähkön kokonaiskulutus kasvaa ja sitä kalliimpaa sähkö yleisesti on.

Korkeisiin hintoihin ja hintaennusteeseen ovat sääolosuhteiden lisäksi vaikuttaneet myös Euroopassa vallitseva kriisi. Tämän myötä jopa kolmasosa kaasusta on jäänyt tulematta Eurooppaan ja sähkön- ja kaasuntuonti Venäjältä on käytännössä pysähtynyt kokonaan. Kaasun hinta on vahvasti yhteydessä sähkön hintaan, eli tällä on ollut suora vaikutus sen hintaan. Vuoden 2022 lopussa ennustettiin, sähkön hinnan jatkavan nousuaan, mutta vuoden 2023 osalta näistä lukemista on selkästi tultu alaspäin, esimerkiksi leutojen säiden ansioista. Tarkkaa sähkön hintaennustetta vuodelle 2023 on siis todella vaikeaa antaa, sillä sähkön hintaan vaikuttavat monet eri tekijät kuten esim. sääennusteet, maakaasun hinta ja ennusteet eri sähköntuotantomuotojen, kuten tuuli- ja ydinvoiman, saatavuudesta. Yritykset voivat kuitenkin ennakoida tilannetta pysymällä ajantasalla vallitsevasta markkinatilanteesta.

Se, miten paljon maksat yrityksesi sähköstä, riippuu myös paljon siitä, onko sinulla pörssisähkösopimus vai kiinteähintainen sopimus. Hinnassa tapahtuvat notkahtelut näkyvät aina ensin pörssisähköön sidotuissa sähkösopimuksissa, mutta yleinen hintataso vaikuttaa pitkällä tähtäimellä myös kiinteähintaisiin sopimuksiin. Koska hintatasoon vaikuttavat niin monet eri tekijät vaihtelevista sääolosuhteista poliittisiin päätöksiin, on kehityssuuntaa vaikea ennustaa.

Tuleeko sähkön hinta laskemaan 2023?

Toukokuussa 2023 sähkön hinta oli alhaisemmalla ja stabiilimmalla tasolla verrattuna energiakriisikuukausiin. Toukokuun alun kylmempi sää heijastui lisääntyneen kysynnän myötä myös Suomen spot-hintoihin nostaen niitä hiukan. Tämän jälkeen sääolosuhteet kuitenkin parantuivat huomattavasti. Lisäksi suotuisien tuuliolosuhteiden ansiosta näimme toukokuun puolessavälissä jopa negatiivisia tuntihintoja.

Futuurimarkkinoilla ei myöskään kesään tultaessa nähty suurempia muutoksia. Markkinahinnat luonnollisesti elävät joka päivä, mutta muutokset pysyivät kuitenkin maltillisina. Tuotantokapasiteetin käytettävyys vaikuttaa tällä hetkellä hyvältä, sillä Olkiluoto 3 otettiin virallisesti käyttöön ja se tuottaa tasaisesti sähköä valtakunnan verkkoon. Sähkön futuurihinnat ovat kuitenkin vain ennuste tulevasta sähkön hintatasosta, eikä suoraan kerro tulevan sähkölaskun summaa.

On hyvä muistaa, että esimerkiksi tuulivoiman tuotantoteho vaihtelee voimakkaasti eri sääolosuhteiden mukaan mikä voi nostaa tai alentaa sähkön hintaa. Voimme siis todeta, että on vaikeaa sanoa varmasti, tuleeko sähkön hinta laskemaan vuoden 2023 lopussa, sillä siihen vaikuttavat monet eri tekijät, joihin me emme voi yrityksinä tai yksityishenkilöinä vaikuttaa.

Kuten todettua, alkuvuoden aikana sähkön hinta on kuitenkin laskenut selvästi vuoden 2022 lopusta. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että sähkön hintaan vaikuttavat monet eri tekijät, jonka ansiosta kyseessä on ainoastaan arvio eikä tae tulevasta hintatasosta.

Miksi sähkön hinta nousee?

Kysynnän ja tarjonnan lisäksi sähkön hintaan vaikuttavat erityisesti esimerkiksi sääennusteet, maakaasun hinta ja ennusteet eri sähköntuotantomuotojen, kuten tuuli- ja ydinvoiman, saatavuudesta.

Omat kulutustottumukset vaikuttavat myös sähkön hintaan, sillä mitä enemmän sähköä käytetään, sitä korkeampi hinta on. Yleisellä tasolla voidaan siis todeta, että sähkön hinnan noustessa sille on usein monia eri syitä. Omia kulutustottumuksia lukuun ottamatta nämä ovat asioita, joihin emme itse voi vaikuttaa.

Mikä sähkösopimus kannattaa ottaa 2023?

Mikä sähkösopimus kannattaa ottaa vuonna 2023, riippuu paljon yrityksesi kulutusprofiilista sekä siitä, miten paljon liiketoimintasi kestää sähkön hintavaihtelua. Fortumilta löydät kuitenkin aina yrityksesi tarpeisiin sopivimman sähkösopimuksen.

Kiinteähintaisella sopimuksella sähkön hinta pysyy samana koko sopimuskauden ajan riippumatta siitä, miten hinnat heilahtelevat markkinoilla. Kiinteähintainen sopimus helpottaa siis esimerkiksi yrityksesi budjetointia ja lisää kustannustesi ennakoitavuutta. Näin ollen suojaudut siis hintapiikeiltä, mutta toisaalta et myöskään hyödy tuntihinnan vaihtelusta ja matalimmista hinnoista, vaan maksat aina samaa hintaa riippumatta markkinatilanteesta.

Pörssisähkösopimuksella voit puolestaan vaikuttaa laskusi loppusummaan ajoittamalla kulutustasi edullisimmille tunneille. On kuitenkin hyvä muistaa, että riski sähkön hintojen nousemisesta on pörssisähkösopimuksissa koko ajan läsnä.

Jos yrityksesi sähkönkulutus on alle 200 000 kWh vuodessa, voit myös valita Fortum Yritys Duo -sopimuksen, joka yhdistää fiksusti kiinteähintaisen- ja pörssisähkösopimuksen parhaat puolet. Mikäli suurin osa sähköstä kulutetaan aikana, kun pörssihinta on kuukauden keskiarvohintaa korkeammalla, kasvaa sähkön hinta laskulla. Kun suurin osa käytöstä ajoittuu tunneille, jolloin sähkön pörssihinta on kuukauden keskiarvohintaa alempana, pienenee sähkön hinta laskulla.

Kyse on siis yrityksesi oman kulutuksen tuntihintojen vertaamisesta spot-hinnan kuukauden keskiarvoon nähden. Kuukauden lopullinen energiahinta toteutuu aina kiinteänä energiahintana +/- kulutusvaikutus.

Jos olet epävarma mikä sopimus sopii yrityksellesi, voit myös etsiä yrityksellesi parhaan sähkösopimuksen sopimusapurimme avulla.

Fortumin asiakkaana sinulla on monia keinoja huolehtia siitä, että yrityksesi sähkön hinta ei pääse yllättämään. Fortum Hintasuojalla nautit pörssisähköstä, kun hinnat ovat matalalla – sen avulla voit kuitenkin myös vaihtaa kiinteään hintaan silloin, kun kaipaat vakautta sähkön hankintakustannuksiin.

Näin varaudut sähkön hinnan nousuun

  • Mieti omaa kulutustasi
  • Vaikuta omaan sähkön hintaasi kulutusta ajoittamalla, esimerkiksi Fortum Yritys Duo –sopimuksen avulla
  • Tilaa kiinteähintainen sopimus, esimerkiksi Fortum Yritys Varma
  • Tilaa Fortum Hintasuoja pörssisähkösopimuksen kylkeen. Sen avulla suojaudut sähkön hintapiikeiltä.

Tietoa hintojen kehityksestä saa myös Fortumin markkinakatsauksesta, joka kannattaakin ottaa aktiiviseen seurantaan.