Blogi

Miten yritys säästää sähköä? Parhaat vinkit kampaamoille ja kauneushoitoloille

26 huhtikuu 2022, 07:56

b2b YritysKesto_SV 1

Hiustenkuivaaja hurisee, musiikki soi taustalla. Pesupaikalla hierontatuoli hemmottelee asiakasta samalla, kun lämmin vesi huuhtelee shampoota hiuksista. Jossain kauempana pyykinpesukone pyörittää pyyhkeitä puhtaaksi, kahvinkeitin tiputtaa päivän kolmatta kannullista.

Voisiko kampaamo tai kauneushoitola toimia ilman sähköä? Tuskinpa. Yhden tavallisen päivän aikana sähköä käytetään jatkuvasti, mikä tietysti näkyy myös yrityksen sähkölaskussa. Miten laskun loppusummaan voisi vaikuttaa?

Tässä kätevät vinkit, joilla kampaamo, kauneushoitola tai kynsistudio voi säästää sähköä – ja näin sekä rahaa että ympäristöä.

Energiaystävällinen valaistus

Oikeanlainen valaistus vaikuttaa sekä tilan viihtyisyyteen että työskentelyn sujuvuuteen. Mitä voimakkaampi valaistus tilassa on, sitä enemmän se kuluttaa myös sähköä.

Jotta valaistus oli riittävä mutta samaan aikaan mahdollisimman energiataloudellinen, kannattaa huomioida ainakin seuraavat:

  • Hyödynnä mahdollisimman energiatehokkaita polttimoita. Esimerkiksi led-polttimot kuluttavat sähköä huomattavasti vähemmän kuin halogeenit tai hehkulamput. Energiatehokas lamppu voi kuluttaa sähköä jopa 85 prosenttia vähemmän kuin sähköä syövät lamput. Lisäksi energiataloudellisten lamppujen käyttöikä on pitkä, joten niitä ei tarvitse uusia usein.
  • Valaisimien tehoissa on eroja: valitse energiatehokkaiden lamppujen lisäksi mahdollisimman energiatehokkaat valaisimet.
  • Valaistuksen energiatehokkuutta lisää se, että valo kohdennetaan oikein. Tehokkain valo kannattaa keskittää työskentelyyn tarkoitetuille alueille, kun taas muualla tilassa voi hyödyntää yleisvalaistusta. Näin sähköä ei kulu turhaan siellä, missä sitä ei tarvita.
  • Valaistusta voi ohjata, jolloin se mukautuu käyttötarkoituksen mukaan ja säästää näin energiaa. Esimerkiksi wc- tai henkilökunnalle tarkoitetuissa tiloissa valaistus voi kytkeytyä pois päältä automaattisesti silloin, kun tilassa ei olla. Valojen himmentimillä voi puolestaan vaikuttaa sekä sähkönkulutukseen että tunnelmaan.
  • Tilan värivalinnat ja muut sisustusratkaisut vaikuttavat valaistustarpeeseen. Mitä vaaleampia tilan pinnat ovat, sitä vähemmän ne imevät valoa itseensä. Jos tilassa voidaan hyödyntää myös luonnollista päivänvaloa, muun valaistuksen tarve samalla vähenee.
  • Yksinkertainen mutta sitäkin toimivampi tapa on sammuttaa valot aina silloin, kun niitä ei tarvitse.

Sähkölaitteet ja elektroniikka

Kampaamoissa, kauneussalongeissa ja kynsistudioissa on paljon sähkölaitteita ja elektroniikkaa: hiustenkuivaajia, suoristusrautoja, moottoroituja hoitotuoleja, pyykinpesukonetta, tietokonetta ja lukuisia muita laitteita käytetään pitkin päivää.

Jotta sähköä ei kuluisi turhaan, kannattaa ainakin seuraaviin asioihin kiinnittää huomiota:

  • Mitä vanhempi sähkölaite on, sitä enemmän se yleensä kuluttaa energiaa. Uutta laitetta ostettaessa kannattaa valita mahdollisimman energiatehokas vaihtoehto. Valinnassa auttaa energiamerkintä: A-luokiteltu laite on energiataloudellisin ja ympäristöystävällisin valinta.
  • Elektroniset laitteet eivät kuluta sähköä vain käytössä, vaan myös valmiustilassa. Siksi esimerkiksi tietokone kannattaa kytkeä pois päältä ja irrottaa myös virtalähteestä. Myös laturit on hyvä napata pois seinästä.
  • Kesähelteillä sähköä saatetaan tarvita myös viilennykseen, jos kiinteistössä ei ole ilmastointia. Siirrettävä viilennyslaite tai ilmalämpöpumppu kuluttavat sähköä, joten ne kannattaa pitää päällä vain tarpeen mukaan.

Fiksua pyykinpesua

Pyykkiä pyöritetään kampaamossa ja kauneushoitolassa paljon, ja kuivausrumpu pitää huolen siitä, että pyykki kuivuu nopeasti. Pyykkiä on pestävä, mutta miten se tapahtuisi mahdollisimman ekologisesti?

  • Uudet, nykyaikaiset pyykinpesukoneet vievät vähemmän energiaa kuin vanhat mallit. Valitse energiatehokas pyykinpesukone, jonka energiamerkintä on A-luokkaa ja jonka pesuohjelmat sopivat mahdollisimman hyvin päivittäisiin käyttötarpeisiin. Näin säästyy sekä sähköä että rahaa.
  • Energiaa kuluu eniten siihen, kun pyykinpesukone lämmittää pesuvettä. Siksi pesulämpötilan valintaan kannattaa kiinnittää huomiota: liian korkeat lämpötilat syövät paitsi sähköä kuluttavat myös pestäviä tekstiilejä.
  • Pesukoneen täyttömäärällä on väliä: vajaiden koneellisten peseminen kuluttaa turhaan niin vettä, sähköä kuin pesuainetta.
  • Jos pyykkiä kuivattaa koneellisesti, kannattaa se lingota hyvin. Sähköä säästyy, kun kuivausrummun ohjelma on mahdollisimman lyhyt.
  • Siinä missä pesukoneiden energiatehokkuudessa on eroja, myös kuivausrumpuja on erilaisia. Lämpöpumpputekniikkaa hyödyntävät kuivausrummut kuluttavat jopa puolet vähemmän sähköä kuin ilman lämpöpumppua toimiva kuivausrumpu.

Oikeanlainen sähkösopimus

Sähkölaskun loppusummaan vaikuttaa luonnollisesti myös se, minkälaisella sopimuksella sähköä ostaa. Erilaisia vaihtoehtoja on paljon, joten sopimustyyppi kannattaa valita yrityksen tarpeiden mukaan. Miten oikeanlaisen sähkösopimuksen osaisi sitten valita? Yrityksen sähkösopimusta valitessa kannattaa miettiä ainakin näitä asioita: 

  • Kuinka paljon yritysesi käyttää sähköä?
  • Haluatko hyödyntää muuttuvia markkinahintoja? Vai onko sähkölaskun suuruuden ennustettavuus tärkeämpi asia?
  • Onko sähköenergian alkuperällä merkitystä?

Lisäapua sopivan sähkösopimuksen valintaan löytyy esimerkiksi Yritysapurista.

Yrityksen sähkönkulutus vaikuttaa lompakon lisäksi ympäristöön – ekologiset valinnat ovat yleensä myös taloudellisesti hyviä valintoja. Sen lisäksi asiakkaat arvostavat kestäviä toimintatapoja ja uusiutuvan energian hyödyntämistä. Vihreään sähköön siirtyminen on helppo tapa vaikuttaa sekä ympäristöön että brändimielikuviin.

Sähkösyöpöt esiin

Sähkönsäästövinkkejä on paljon, mutta mistä kannattaisi aloittaa?

Ota askel kohti energiaystävällisempää toimintaa ja selvitä ihan ensimmäiseksi, mihin sähköä kuluu eniten. Jos esimerkiksi valaistus syö turhan paljon sähköä, säästämisen voi aloittaa panostamalla parempiin valaistusratkaisuihin. Yksikin energiatehokkaampi valinta on aina suunta parempaan.
 

Pohditko, millainen sähkösopimus olisi yrityksellesi paras? Kokeile Fortumin Yritysapuria.