Lämmityksen tulevaisuutta rakennetaan yhdessä: uusi Fortum HeatHub

Jatkuvasti muuttuva markkinatilanne on saanut kiinteistönomistajat pohtimaan entistäkin enemmän energiatehokkuutta ja kustannusten ennustettavuutta. Nyt Fortum on kääntänyt tavoitteet konkretiaksi ja esittelee uuden, innovatiivisen Fortum HeatHub -tuotteen.

Fortumin henkilöstö vilkuttaa lämpöpumppulaitoksen edustalla

Parhaat innovaatiot syntyvät yhteistyössä

Yhdessä asiakkaidemme kanssa kehitetty Fortum HeatHub takaa yrityksille perinteisen lämpöpumppuinvestoinnin hyödyt ilman oman projektin vaivaa ja riskejä. Käytännössä tämä tarkoittaa, että asiakas ostaa kiinteistölleen sopimusosuuden nimetyn espoolaisen lämpöpumpun tuottamasta hiilidioksidipäästöttömästä kaukolämmöstä 15 vuodeksi. Sopimuksen myötä yritykset pääsevät markkinahintaa edullisemmin käsiksi lämpöpumpulla tuotettuun kaukolämpöön ilman, että kiinteistöön tai tonttiin tarvitsee tehdä muutoksia. Sopimus alkaa maksaa itseään takaisin jo ensimmäisestä päivästä alkaen.

“Uusi tuotteemme on aidosti suunniteltu yhdessä asiakkaidemme kanssa, heidän tarpeitaan ja tavoitteitaan ajatellen”, kertoo Fortumin lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminnan asiakkuusjohtaja Ulla Leppä. ”Erityisen suurta mielenkiintoa Fortum HeatHub on herättänyt suurten kiinteistönomistajien keskuudessa. Toimialasta riippumatta yritysasiakkaat hakevat nyt paitsi kustannussäästöjä, myös harkitsevat tarkoin omia investointejaan. Tulemalla mukaan HeatHubiin, kustannuksiin saa ennustettavat säästöt ja rakennukseen kestävästi tuotetun lämmön. Tämä tuo turvaa ja vakautta pitkäksi aikaa.”

Vaivaton ja vihreä vaihtoehto

Osuus päästöttömästä sähköpohjaisesta lämmöntuotannosta on kestävyysteko, josta on helppo kertoa eteenpäin. “Fortum HeatHub mahdollistaa asiakasyrityksillemme vaivattoman ja kannattavan tavan osallistua vihreän siirtymän toteuttamiseen. Mukana oleminen on siis tässäkin mielessä sijoitus yhteiseen tulevaisuuteen”, Ulla Leppä jatkaa.

Yksi Fortum HeatHub -tuotteen suurimmista eduista on käyttöönoton nopeus. Koska kaukolämpö kulkee valmiissa verkossa, lämmöstä pääsee hyötymään käytännössä saman tien ilman, että tarvitsee odottaa pitkän rakennus- tai asennusprojektin valmistumista. Myös kiinteistöä koskevissa muutostilanteissa ratkaisu tuo joustavuutta.

Jatkuvasti kehittyvä kaukolämpö

Tuotteen kehityksestä vastannut Tuulia Lumme kertoo, että tuote on poikkeuksellinen. “Fortum HeatHub tarjoaa kaikille yritysasiakkaille mahdollisuuden hyötyä keskitetystä suuren mittakaavan lämpöpumppuinvestoinnista. Tämä on täysin uudenlainen tapa ostaa kaukolämpöä pitkäaikaisella sopimuksella ”, Lumme kuvailee.

Fortum HeatHub on aidosti paikallista ja espoolaista, kuten kaikki muukin Fortumin kaukolämpö. Sopimuksesta riippuen lämpö tulee suoraan Suomenojan lämpöpumppulaitokselta tai kokoluokassaan ainutlaatuiselta Vermon ilma-vesilämpöpumppulaitokselta. Espoon suuren mittakaavan lämpöpumppujen kapasiteetti on jo nyt suuri, ja uusia laitoksia on tulossa lähivuosina lisää . “Ei kapasiteetti ihan heti ole loppumassa, mutta kannattaa muistaa, että sitä on kuitenkin saatavilla vain rajallinen määrä ”, Lumme hymyilee.

Tuore tuoteinnovaatio on osoitus siitä, kuinka olemassa olevaa kaukolämpöverkkoa voidaan hyödyntää uusin ja yllättävinkin tavoin. Se vahvistaa kaukolämmön asemaa kilpailukykyisenä tapana osallistua vihreän siirtymän rakentamiseen. Fortum HeatHubin myötä asiakkaillamme on mahdollisuus olla mukana kestävän espoolaisen kaukolämmön kehityksessä – ja samalla hyötyä sen eduista. Tervetuloa edelläkävijöiden joukkoon!

Haluan yhteydenoton Fortum HeatHubista
Avainasiakaspäälikkömme ottaa yhteyttä.
Avainasiakaspäälikkömme ottaa yhteyttä lähettääkseen tarjouksen.
Nimi
CAPTCHA
Tämä kysymys on tarkoitettu testaamaan, oletko ihminen vai botti, ja estämään automaattisen roskapostin lähettämisen.

Fortum HeatHub tarjoaa osuuden päästöttömästä sähköpohjaisesta lämmöntuotannosta

Tutustu tarkemmin

Vastaamme mielellämme kysymyksiisi

Timo Kivi

Myyntijohtaja, projektit ja hankkeet
Lämmitys- ja jäähdytysliiketoiminta, Suomi
Puhelin: 0400 615 700
timo [piste] kivi [ät] fortum [piste] com