Blogi

Uuden yrittäjän muistilista – Jalosta hyvä yritysidea liiketoimintasuunnitelmaksi

24 huhtikuu 2022, 09:58

fortum pörssisähkö yritys tunti yritykselle

Kaikki yritystoiminta alkaa hyvästä yritysideasta. Kun se on selvillä, muutkin palaset alkavat loksahtaa paikalleen, osa helpommin, osa hieman ajatusnystyröitä hieroen. Kaikki ne tulevat yhteen liiketoimintasuunnitelmassa, johon kokoat visiosi yrittämisestä, asiakkaista, rahoituksesta ja riskeistä. Siinä ajatukset ja haaveet saavat konkretiaa ja oman yrityksen perustaminen on ison askeleen lähempänä toteutumista. Parhaimmillaan liiketoimintasuunnitelma on selkeä kartta, jonka avulla vältät karikot ja ohjaat uuden yrityksesi menestyksen tielle.

Liiketoimintasuunnitelma (LTS) kertoo sinulle ja muille, millaista yritystä olet perustamassa ja miten sen toteutat. Suunnittelussa tarvitset yhtä lailla tunnetta ja järkeä. Luvassa on monia tarkkuutta vaativia rahoituslaskelmia. Toisaalta saat päästää mielikuvituksesi valloilleen, kartoittaa huikeita mahdollisuuksia ja sanallistaa tulevaisuuden toiveita! Olet tärkeiden valintojen äärellä muotoilemassa omaa työpaikkaasi, joten liiketoimintasuunnitelman tekoon kannattaa varata riittävästi aikaa.

Ensisijaisesti LTS:n tarkoitus on kirkastaa omia ajatuksiasi, mutta tarvitaan sitä muuhunkin. Toteuttamiskelpoisen yritystoiminnan esittelevä suunnitelma on nimittäin välttämätön hakiessasi rahoitusta tai tukia, kuten starttirahaa.

Mitä liiketoimintasuunnitelma pitää sisällään?

Liiketoimintasuunnitelma on yrityksen käsikirja. Se kertoo liikeideasi, mitä myyt, kenelle, millä hinnalla ja mitä riskejä yritystoimintaan liittyy.

Käydään aluksi läpi tärkeimpiä liiketoimintasuunnitelman osa-alueita, ja lopuksi vielä erilaisia malleja suunnitelman tekemiseen.

 

1. Liikeidea on kiteytys yrityksesi toiminnasta

Liikeidean kehittely on se hetki, kun voit panna persoonasi täysillä likoon ja kehittää jotain ihan uniikkia! Miten tarjoamasi tuote tai palvelu ratkaisee asiakkaan ongelman? Miten yrityksesi eroaa muista alan toimijoista ja miksi asiakas ostaisi juuri sinulta? Mikä on vahva myyntivalttisi: helppous, nopeus, tehokkuus, hinta, uusi toimintamalli vai jokin muu? Vastaukset näihin muodostavat yrityksesi liikeidean. Pidä liikeidea niin selkeänä, että pystyt selittämään sen ymmärrettävästi yhden hissimatkan aikana (tästä syystä liikeideasi lyhyttä sanoitusta sanotaankin hissipuheeksi).

Tutustu kilpailijoihin ja tee analyysi. Erottuuko oma tuotteesi tarpeeksi kilpailijoista houkutellakseen ostajia?

 

2. Yritys elää asiakkaistaan

Tuloksen tekemiseen yritys tarvitsee maksavia asiakkaita. Selvitä, keitä he ovat ja missä tehtävissä he toimivat. Millaisia eri asiakassegmenttejä tunnistat? Entä miten he haluavat ostaa: tuntihinnalla, kokonaisuuksina, vuosisopimuksella, urakka kerrallaan? Kuinka paljon asiakkaat olisivat realistisesti valmiita maksamaan palveluistasi?

Asiakasanalyysista seuraava askel on markkinoinnin suunnittelu eli miten tavoitat asiakkaasi. Yrittäjänä menestyäksesi tarvitset perustiedot myynnistä, markkinoinnista ja mainonnan suunnit­telusta.

Tehokas markkinointi perustuu liikeideastasi nousevaan erottuvaan viestiin ja tarkkaan kohdentamiseen. Tuputtamisen sijaan asiakkaat arvostavat tietoa, neuvoja, apua ja ratkaisuja. Millainen ostopolku ja markkinointikanava sopivat yrityksesi tuotteille ja brändille? Paljonko olet valmis budjetoimaan markkinointiin ja millä resursseilla sen toteutat? Jos budjetti on niukka, panosta hyviin nettisivuihin ja hakukonenäkyvyyteen.

 

3. Laskelmat tekevät visiostasi konkreettisen

Yritystä perustaessa saa myös haaveilla! Mullistaako yrityksesi koko markkinan ja sinä teet näyttävän exitin jo nelikymppisenä? Vai perustatko yrityksen työllistääksesi itsesi ja nauttiaksesi työstä omana pomonasi?

Olipa tavoitteesi mikä vain, laskelmat tekevät siitä konkretiaa. Liiketoimintasuunnitelmaan oleellisesti kuuluvat rahoitus-, kannat­tavuus- ja myyntilaskelmat muuttavat haaveesi selkeiksi numeroiksi ja euroiksi. Laskelmissa käyt kohta kohdalta läpi hinnoittelua, tulovirtoja, tarvittavia asiakasmääriä, kiinteitä ja vaihtuvia kuluja sekä rahoitustarvetta.

Huomioi kaikki mahdolliset yritystoiminnan kulut laskelmissasi. Selvitä jo etukäteen mahdolliset kiinteät kulut, kuten esimerkiksi sähkö. Sähkönkulutuksen selvittäminen ja sopivan sähkösopimuksen etsiminen ajoissa kannattaa etenkin jos yrityksesi tulee kuluttamaan paljon energiaa. Esimerkiksi leipomo voi oikeanlaisella sähkösopimuksella olennaisesti vaikuttaa sähkön hintaan, ja luotettava sähköyhtiö tuo läpinäkyvyyttä sähkön kulutuksen seurantaan ja analysointiin.

 

4. Kartoita riskit

Yritystoiminta vaatii aina rohkeutta – mutta ei turhaa uhkarohkeutta tai hullun rohkeutta. Mitä paremmin tunnistat yritystoiminnan riskit etukäteen, sitä paremmin niihin voi varautua. Yrityksen liiketoiminta ei ehkä lähdekään lentoon, rekrytointi epäonnistuu, tietosuoja pettää, lainsäädäntö muuttuu, rahoitus ei riitä, omat voimat loppuvat…

Tällaiset riskit voi ennakoida tekemällä SWOT-analyysin. Analyysissä voi myös ottaa huomioon muita pienempiäkin riskejä. Moniin riskeihin on onneksi vastalääke olemassa, kuten vakuutukset, yrittäjien tukiverkostot, lainsäädännöllinen neuvonta ja terveyspalvelut. Ota niistä selvää ja budjetoi mukaan suunnitelmiin, niin voit aloittaa yrittämisen turvallisemmin mielin.

 

5. Rahoitus ja sopimukset käynnistävät yritystoiminnan

Toiminnan käynnistämisestä harva yritys selviää ilman ulkopuolista rahoitusta. Toiminnasta riippuen rahaa kuluu työvälineisiin, toimitiloihin, markkinointiin, alkuvarastoon, palkkoihin ja yrittäjien toimeentuloon. Oleellinen osa LTS:aa on laskea tarvittava rahamäärä ja tehdä suunnitelma sen hankkimiseksi pankista tai rahoituslaitoksista.

Yrityksen alkuvaiheessa solmitaan sopimukset useiden yhteistyökumppaneiden kanssa kuten tilitoimisto, operaattori, vakuutusyhtiö, vuokranantaja, leasing-firmat ja sähköyhtiö. Yhteistyökumppaneista tulee tärkeä osa yrityksen arjen sujuvuudelle. Mieti jo suunnitteluvaiheessa omaan arvomaailmaasi sopivia, esimerkiksi yritysvastuunsa hyvin kantavia tai ilmastokuormitusta vähentäviä kumppaneita.

 

Liiketoimintasuunnitelman muoto: Perinteinen vai Business Model Canvas?

Monipuolisen pohjan LTS:lle tarjoaa Uusyrityskeskus. Valmiiseen pohjaan täytetään omat suunnitelmat mm. yrityksen perustiedoista, omasta osaamisesta, kilpailijoista ja markkinoinnista. Lisäksi täytetään SWOT-analyysi sekä kustannuslaskelmat. Suunnitelman voi tulostaa tai tallentaa pdf-muodossa joko yhteenvetona tai canvas-mallisena.

Suosittu Business Model Canvas -työkalu sopii mainiosti LTS:n ideointivaiheeseen ja työstämiseen. Etuna on mallin selkeys ja visuaalisuus. BMC:ssa ison paperiarkin yhdeksään ruutuun kirjataan yritystoiminnan osa-alueet: arvolupaus, toiminnot, resurssit, asiakassegmentit, asiakassuhteet, kanavat, kumppanit, kulut ja tulot. Kokonaiskuva on helppo hahmottaa, kun kaikki on nähtävissä yhtä aikaa samalla paperilla.

Liiketoimintasuunnitelmassa tärkeintä on sisältö. Asiat ovat molemmissa yllä mainituissa malleissa samat, joten ideoinnin voi aloittaa Business Model Canvasilla ja kun ajatukset ovat selvillä ja suunnitelmat tehty, ne on helppo siirtää virallisempaan malliin. Huomioi, että rahoittajat vaativat määrämuotoista LTS:aa, jossa mukana ovat laskelmat kannattavuudesta, rahoituksesta, myynnistä ja kassavirrasta.

 

Lue lisää yrittäjälle tärkeistä aiheista: