Kemiönsaaren aurinkovoimahankkeet
Fortum kehittää kolmea aurinkovoimahanketta Kemiönsaareen: Bomossenin, Påvalsbyn ja Makian alueille. Haemme hankkeille tällä hetkellä suunnittelutarveratkaisua, jonka aikana hankealueet arvioidaan muun muassa niiden ympäristövaikutuksia koskevien selvitysten pohjalta. Kemiönsaaren asukkaille tullaan järjestämään yhteisesti jokaisen hankkeen osalta yleisötilaisuus syksyllä 2024, josta tiedotamme paikallislehdessä ja kunnan sivuilla. Yleisötilaisuudessa asukkaat ja naapurit pääsevät keskustelemaan kanssamme aurinkovoiman rakentamisesta ja niihin liittyvistä askarruttavista asioista.
Alta löydät kunkin hankkeen tämänhetkiset arvioidut tehot, pinta-alan ja karttakuvan. Jokaisen hankkeen suunnitelmat ovat alkuvaiheessa ja tulevat tarkentumaan vaikutusarvioiden perusteella hankkeen edetessä. Olethan meihin yhteydessä, jos kysyttävää herää. Yhteystiedot ovat sivun alalaidassa.
Uusiutuva
Aurinkopaneelit tuottavat sähköä muuttamalla auringosta jatkuvasti virtaavaa energiaa sähköksi.
Hiilidioksiditon
Kun sähkö tuotetaan aurinkopaneeleilla, ilmaan ei vapaudu haitallisia päästöjä.
Alhaiset käyttökustannukset
Aurinkosähköprosessi, joka muuntaa auringonvalon energiaksi, ei vaadi polttoaineita eikä sillä ole muuttuvia kustannuksia.
Kuva: Hankealueet kartalla
Bomossenin aurinkovoimahanke
Hankealue sijaitsee noin 1,3 km Kemiön taajaman länsipuolella. Hankealueen pinta-ala on noin 69 hehtaaria ja se koostuu pääasiassa peltomaasta. Fortum on vuokrannut aurinkovoimahanketta varten tarvittavat maa-alueet yksityisiltä paikallisilta maanomistajilta.
Alustavasti on arvioitu, että hankkeen liityntäteho olisi noin 50 MW. Aurinkopaneelit voisivat tällöin tuottaa sähköä noin 60 gigawattituntia vuodessa. Hankesuunnitelmat tarkentuvat selvitysten ja vaikutusarvioiden perusteella hankkeen edetessä
Hankkeen selvitykset ja esisuunnittelu on aloitettu. Aurinkovoimahankkeen luvitusvaiheen odotetaan kestävän noin vuoden. Tämän jälkeen tehdään mahdollinen investointipäätös ja aurinkopuiston rakennusvaihe kestää noin vuoden.
Makilan aurinkovoimahanke
Hankealue sijaitsee noin 1 km Kemiön taajaman luoteispuolella. Hankealueen pinta-ala on noin 27 hehtaaria ja se koostuu pääasiassa peltomaasta. Fortum on vuokrannut aurinkovoimahanketta varten tarvittavat maa-alueet yksityisiltä paikallisilta maanomistajilta.
Alustavasti on arvioitu, että hankkeen liityntäteho olisi noin 20 MW. Aurinkopaneelit voisivat tällöin tuottaa sähköä noin 27 gigawattituntia vuodessa. Hankesuunnitelmat tarkentuvat selvitysten ja vaikutusarvioiden perusteella hankkeen edetessä
Påvalsbyn aurinkovoimahanke
Hankealue sijaitsee noin 2,5 km Kemiön taajaman lounaispuolella. Hankealueen pinta-ala on noin 35 hehtaaria ja se koostuu pääasiassa peltomaasta. Fortum on vuokrannut aurinkovoimahanketta varten tarvittavat maa-alueet yksityisiltä paikallisilta maanomistajilta.
Alustavasti on arvioitu, että hankkeen liityntäteho olisi noin 23 MW. Aurinkopaneelit voisivat tällöin tuottaa sähköä 30 gigawattituntia vuodessa. Hankesuunnitelmat tarkentuvat selvitysten ja vaikutusarvioiden perusteella hankkeen edetessä
Hankkeen selvitykset ja esisuunnittelu on aloitettu. Aurinkovoimahankkeen luvitusvaiheen odotetaan kestävän noin vuoden. Tämän jälkeen tehdään mahdollinen investointipäätös ja aurinkopuiston rakennusvaihe kestää noin vuoden.
Ajankohtaista:
Varsinais-Suomen ELY-keskus on antanut 20.11.2024 ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (252/2017) 13 §:n mukaisen päätöksen arviointimenettelyn soveltamisesta yksittäistapauksessa.
Päätös koskee Kemiönsaaren Aurinkovoima Oy:n suunnittelemaa aurinkovoimalahanketta Kemiönsaaressa. Päätöksen mukaan hanke ei edellytä ympäristövaikutusten arviointia YVA[1]lain mukaisessa arviointimenettelyssä.
ELYn kuulutus on yleisesti nähtävillä 21.11.–27.12.2024 ELY-keskuksen verkkosivuilla osoitteessa: http://www.ely-keskus.fi/kuulutukset/varsinais-suomi
Ville Ahvikko
Hankekehityspäällikkö
Puhelin: 050 5720520
ville [piste] ahvikko [ät] fortum [piste] com