Toimintaohjeemme

On olennaisen tärkeää, että noudatamme samoja eettisiä standardeja kaikkialla, missä toimimme. Toimintaohjeemme takaa liiketoimintamme rehellisyyden ja eettisyyden, ja sen juuret ovat syvällä yhtiömme arvoissa: uteliaisuudessa, vastuullisuudessa, rehellisyydessä ja kunnioituksessa.

Yhtiömme toimii päivittäin eri yhteisöjen kanssa ympäri maailmaa. Tähän kuuluu väistämättä erilaisten kulttuurien ja erilaisten liiketoimintatapojen kohtaamista ja niiden kunnioittamista. Onkin olennaisen tärkeää, että noudatamme samoja eettisiä standardeja kaikkialla, missä toimimme. Tässä meitä auttaa toimintaohjeemme.

Toimintaohjeemme juuret ovat syvällä yhtiömme arvoissa: uteliaisuudessa, vastuullisuudessa, rehellisyydessä ja kunnioituksessa. Nämä arvot luovat perustan yrityskulttuurillemme. Ne ohjaavat eri mahdollisuuksien arviointia ja päätöksentekoamme sekä auttavat meitä näkemään maailman Fortumin silmin.

Jos työntekijämme epäilevät väärinkäytöstä tai sääntöjenvastaisuutta, rohkaisemme heitä ottamaan yhteyttä esimiehiinsä, yhtiömme johtoon tai konsernimme sisäisen tarkastuksen osastoon. Tutkimme kaikki sääntöjenvastaisuutta koskevat huolenaiheet vakiokäytäntömme mukaisesti.

Lue lisää

Toimintaohjeemme

Toimintaohjeemme on yhtiömme hallituksen hyväksymä. Muut kieliversiot löydät täältä.