Kooste vuosineljänneksen tapahtumista

Tälle sivulle on koottu merkittävimmät tapahtumat viimeisimmällä vuosineljänneksellä.

Kooste Q3 2024 tapahtumista
Kuvituskuva

Merkittävät tapahtumat Q3 2024

Fortum myy kierrätys- ja jätelii­ke­toi­min­tansa Summa Equitylle noin 800 miljoo­nalla eurolla

Fortum  sopi 18.7. kierrätys- ja jäteliiketoimintansa myynnistä temaattiseen vaikuttavuussijoittamiseen keskittyvälle Summa Equitylle tämän portfolioyhtiön NG Groupin kautta. Velaton kauppahinta on noin 800 miljoonaa euroa. Tämänhetkisen taseen perusteella Fortum kirjaisi kaupasta noin 110 miljoonan euron verottoman myyntivoiton. Lopullisen myyntivoiton suuruus määräytyy kuitenkin kaupan toteutuspäivän taseen mukaan. Myyntivoitto kirjataan vertailukelpoisuuteen vaikuttavina erinä Muut toiminnot -segmentin tuloksessa, kun kauppa toteutuu. Kaupan toteutuminen edellyttää tarvittavia viranomaishyväksyntiä sekä tavanomaisten ehtojen täyttymistä. Kauppa odotetaan saatavan päätökseen vuoden 2024 neljännellä neljänneksellä.

Jäljellä olevien Circular Solutions -liiketoimintojen strateginen tarkastelu jatkuu. Se koskee turbiini- ja generaattoripalveluita, akkujen kierrätystoimintaa ja biopohjaisiin ratkaisuihin liittyviä liiketoimintoja sekä Isossa-Britanniassa sijaitsevia jätteestä energiaa tuottavia liiketoimintoja. Näihin jäljellä oleviin liiketoimintoihin sidotun pääoman arvo on 90 miljoonaa euroa, ja ne työllistävät noin 400 työntekijää. Kahdentoista viime kuukauden aikana (mukaan lukien ensimmäinen neljännes 2024) jäljellä olevien liiketoimintojen vertailukelpoinen käyttökate oli -29 miljoonaa euroa.

Kierrätys- ja jäteliiketoiminnan myynti vaikuttaa Fortumin investointinäkymiin. Konsernin vuotuisten ylläpitoinvestointien odotetaan olevan myynnin jälkeen vuodesta 2025 eteenpäin 250 miljoonaa euroa (aiemmin: 300 miljoonaa euroa). Pienempien vuotuisten kunnossapitoinvestointien vuoksi Fortumin investointimenojen (ilman yritysostoja) odotetaan vuosina 2024–2026 olevan enintään 1,6 miljardia euroa (aiemmin: enintään 1,7 miljardia euroa).

Tiedotteeseen: Sisäpiiritieto: Fortum myy kierrätys- ja jäteliiketoimintansa Summa Equitylle noin 800 miljoonalla eurolla | Fortum

Fortum myy osuutensa biopoh­jaisten ratkai­sujen liike­toi­min­noista Intiassa

Fortum tiedotti 23.9. allekirjoittaneensa sopimuksen, jonka mukaan se myy 37,4 %:n omistusosuutensa Chempolis Oy:stä mukaan lukien kaikki Fortumin biopohjaisten ratkaisujen liiketoiminnot ja 40,3 %:n omistusosuutensa intialaisesta Assam Bio Ethanol Pvt Ltd:stä intialaiselle AM Green Technology & Solutions B.V.:lle, joka on yksi johtavista energiasiirtymän ratkaisujen tarjoajista. Kauppa ei vaikuta olennaisesti Fortum-konsernin tulokseen. Kaupan toteutuminen edellyttää tiettyjen ehtojen täyttymistä.

Myynnin jälkeen Fortum jatkaa jäljellä olevien Circular Solutions -liiketoimintojensa strategista tarkastelua. Näitä ovat turbiini- ja generaattoripalvelut, akkujen kierrätystoiminta sekä Isossa-Britanniassa sijaitseva jätteestä energiaa tuottava liiketoiminta. Näihin jäljellä oleviin liiketoimintoihin sidotun pääoman arvo on noin 80 miljoonaa euroa, ja ne työllistävät noin 400 työntekijää. Kahdentoista viime kuukauden aikana (mukaan lukien vuoden 2024 toinen neljännes) jäljellä olevien liiketoimintojen vertailukelpoinen käyttökate oli noin -20 miljoonaa euroa.

Tiedotteeseen: Fortum myy osuutensa biopohjaisten ratkaisujen liiketoiminnoista Intiassa | Fortum

Muita tapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä

Fortum tiedotti 2.9., että sen Loviisan ydinvoimalaitoksen kakkosreaktoriin on ladattu vuosihuollon yhteydessä elokuussa ensimmäinen erä yhdysvaltalaisen Westinghouse Electric Companyn toimittamaa ydinpolttoainetta. Uuden polttoaineen lataaminen on merkittävä virstanpylväs, joka takaa luotettavan länsimaisen vaihtoehdon polttoainetoimituksiin Loviisan voimalaitokselle. Fortum solmi marraskuussa 2022 sopimuksen Westinghousen kanssa uuden polttoainetyypin suunnittelusta, luvittamisesta ja toimittamisesta Loviisan voimalaitokselle. Vuoden 2023 vuosihuoltojen aikana voimalaitoksen toiseen reaktoriin ladattiin yksi Westinghousen valmistama koe-elementti, joka ei sisältänyt varsinaisia uraanipellettejä. Koe-elementin avulla haettiin mekaanisia käyttökokemuksia uudesta polttoainetyypistä. Tämän vuoden vuosihuolloissa koe-elementin todettiin toimineen odotusten mukaisesti.

Tiedotteeseen:  Fortumin Loviisan ydinvoimalaitokselle on ladattu ensimmäinen erä Westinghousen ydinpolttoainetta | Fortum

11.9. Fortum tiedotti, että Loviisan voimalaitoksella uudistetaan molempien laitosyksiköiden turbiinien suojaus- ja säätöjärjestelmät. Uudistus on osa Loviisan voimalaitoksen käyttöiän jatkoon liittyviä investointeja ja jatkuvaa parantamista, jolla varmistetaan luotettava sähköntuotanto voimalaitoksen käyttöiän loppuun saakka. Fortum on tehnyt sopimuksen turbiiniautomaation uudistamisesta Valmetin kanssa. Valmet toimittaa turbiinien suojaus- ja säätöjärjestelmät Loviisan voimalaitoksen molemmille yksiköille sekä koulutus- ja kehityssimulaattoreille.

Tiedotteeseen: Fortumin Loviisan ydinvoimalaitoksen turbiiniautomaatio uudistetaan | Fortum

Fortum tiedotti 17.9., että yhtiön hallitus on päättänyt käynnistää henkilöstön osakesäästöohjelmassa vuoden 2025 säästökauden. Ohjelmaan osallistuvat sijoittavat osan kuukausipalkastaan yhtiön osakkeisiin, ja sijoituksen perusteella Fortum tarjoaa heille kannustimena yhden lisäosakkeen kahta säästöillä hankittua osaketta kohti noin kolmen vuoden kuluttua säästökauden alkamisesta. Lisäosakkeiden saamisen edellytyksenä on, että osallistuja pitää ostetut osakkeet omistusjakson loppuun saakka ja että hänen työsuhteensa ei ole päättynyt ennen omistusjakson päättymistä. Vuoden 2025 säästökauden omistusjakso päättyy 29.2.2028. Vuoden 2025 säästökauden säästöjen kokonaismäärä ei voi ylittää 6 miljoonaa euroa.

Tiedotteeseen: Fortum käynnistää henkilöstön osakesäästöohjelman vuoden 2025 säästökauden | Fortum

Liiketoimet vertailukaudella 2023

Vuoden 2023 vertailukaudelle ei sisältynyt merkittäviä liikevoittoon tai vertailukelpoiseen liikevoittoon vaikuttavia liiketoimia.

Taloudellinen kalenteri 

Tulosjulkistamisajankohdat 2024 
Hiljainen jakso ennen tammi–syyskuun osavuosikatsauksen julkaisua29.9–29.10. 2024
Tammi–syyskuun osavuosikatsaus 29.10.2024 noin klo 9.00
Hiljainen jakso ennen vuoden 2024 tuloksen julkaisua12.1.–11.2.2025
Tilinpäätöstiedote 202411.2.2025

Vuoden 2025 tilinpäätös ja toimintakertomus julkaistaan viimeistään viikolla 8.

Fortumin varsinainen yhtiökokous 2025 on suunniteltu pidettäväksi 1.4.2025. Fortumin hallitus kutsuu varsinaisen yhtiökokouksen koolle ja julkaisee mahdolliseen osingonjakoon liittyvät päivämäärät myöhemmin.

Tulosjulkistamisajankohdat 2025 
Hiljainen jakso ennen tammi–maaliskuun osavuosikatsauksen julkaisua30.3.–29.4.2025
Tammi–maaliskuun 2025 osavuosikatsaus 29.4.2025 noin klo 9.00
Hiljainen jakso ennen tammi–kesäkuun puolivuosikatsauksen julkaisua16.7.–15.8.2025
Puolivuosikatsaus 202515.8.2025 noin klo 9.00
Hiljainen jakso ennen tammi–syyskuun osavuosikatsauksen julkaisua29.9.–29.10.2025
Tammi–syyskuun 2025 osavuosikatsaus29.10.2025 noin klo 9.00