Iina Lappalainen, Technology Analyst

Tekniikan ala tarvitsee lisää monimuotoisuutta. Iina pääsee työssään kehittämään päästöttömiä, energiatehokkuutta ja luonnon tilaa parantavia innovaatioita. Hänen mukaan monimuotoiset tiimit eivät ole pelkkä rikkaus, vaan välttämättömyys vaikeiden ongelmien ratkaisuun.

Olen pohjakoulutukseltani kauppatieteiden maisteri laskentatoimesta ja rahoituksesta. Opintojen jälkeen lähdin työelämän innoittamana opiskelemaan vielä toista tutkintoa, ympäristötekniikkaa LUT yliopistoon. Isojen kysymysten ratkaisu ja yhteiskuntien dekarbonisointi tarvitsivat tueksi myös akateemista osaamista, joten teekkarius oli luonteva vaihtoehto.

Työskentelen Fortumin Innovation & Venturing -yksikössä teknologia-analyytikkona. Tehtäviini kuuluu uusien teknologioiden ja markkinoiden seuraaminen, säännölliset ennakointiprosessit sekä erilaisten strategisten näkemysten tuottaminen. Osallistun myös uusien ideoiden jalostamiseen innovaatiotiimin sisällä ja toimin konseptien kehitysvaiheissa. Muodostan kuvaa siitä, miltä energiateknologia näyttää 30 vuoden päästä. Työni on pitkälti tulevaisuusorientoitunutta ja tiimini kanssa tuotamme näkemyksiä ulkoisesta toimintaympäristöstä. Mielenkiintoista siitä tekee sen, että on aitiopaikalla havainnoimassa, kun asiat muuttuvat.

Jo hyvin varhaisessa vaiheessa uraa on tullut selväksi, että on tärkeää tehdä asioita joihin on paloa. Energia-alalla ja ympäristö-DI:nä koen että loppupeleissä on töissä planeetalle. Se, että saa herätä päivittäin töihin kehittämään päästöttömiä, energiatehokkuutta ja luonnon tilaa parantavia innovaatioita on valtava etuoikeus.

Tekniikan alalla tarvitaan ehdottomasti lisää naisia, sillä monimuotoiset tiimit eivät ole pelkkä rikkaus vaan välttämättömyys vaikeiden ongelmien, kuten ilmastonmuutoksen, ratkaisuun. Minulle ei lukiossa hirveästi puhuttu tekniikan alasta vaihtoehtona, varmaan osin siksi etten lukenut pitkää fysiikkaa. Vasta yliopistossa aloin tajuamaan tekniikan alan mielenkiintoisena ja mahdollisena vaihtoehtona. Kannustan tutkimaan erilaisia uravaihtoehtoja, liikaa välittämättä mitä on opiskellut ja mitä ei. Opinnot luovat ymmärrystä ja sytyttävät mielenkiinnon, mutta töissä se oppiminen todella vasta alkaa.

Working at fortum

Energiamme rakentaa menestyvää maailmaa - hae mukaan nyt!

Avoimet työpaikat
Society and people

Tutustu muihin työntekijöihimme ja lue lisää meillä työskentelystä

Fortumlaiset kertovat